Gluteeniton elämä » Katjan matkassa » Katjan matkakirje 19: Arkea ja jäähyväisiä

Arkea ja jäähyväisiä


Aika on mennyt ihan siivillä eikä ole oikein ehtinyt kirjoitella. Aloitetaan kertomalla tankotanssikokemuksesta. Ensinnäkin tunti oli tosi rankka. Vaati todella hyvää kuntoa jaksaakseen leikkiä 1,5 tuntia tangon kanssa ja tietysti sitten piti olla vielä tosi seksikäs. Hyväillä rintojaan ja kiehnätä lattialla kiusoittelevasti ja hyppiä kasellin tavoin tangolle ja kaikkea muuta. Tunti oli tosi kiva, meillä oli mielettömän hauskaa, mutta siihen sai kokemus nyt jäädä. Voisin Suomessa sitä vaikka uudemman kerran kokeilla.

Illalla olin Ninan meikattavana ja valmistauduimme komedia-show`hun, laitoin Bangkokista ostetun puvun päälle. Olimme kaikki todella hyvännäköisiä. Sitten söimme thaimaalaisessa ravintolassa, nam! Show oli ihan hyvä, mutta kaikki aussivitsit eivät naurattaneet

Sitten hommasimme Veroniquen kanssa 3 päivää ilmaista salikäyntiä. Aloitin tosi tarkoituksella treenit kesäistä potkunyrkkeilyleiriä varten! Se tarkoittaa 3-4 kertaa viikossa combat/pump-treenejä ja lisäksi crosstrainerilla juoksemista. Kävin tosin salilla vielä itseksenikin. Torstaina istuttiin Ninan kanssa terassilla ja työkaverini Rhian liittyi myös seuraan, koska Night Manager Deepak oli hauskalla tuulella ja tarjosi koko illan. Seuraavana päivänä käytiin alkuillasta taas syömässä thaimaalaisessa ja mentiin katsomaan elokuvaa Alice In The Wonderland 3D:nä. Elokuva olikin ihan loistava.

Maanantaina minulla oli seuraava vapaa koko ihanan pitkän työviikonlopun jälkeen, molemmat päivät olivat 12-tuntisia. Heti aamupäivästä lähdin treenaamaan kaiken turhautuneen energian pois. Illalla oli vuorossa sushia Ninan kanssa ja leffailta Ninan ja Kerrin kanssa. Itkimme kaikki kolme koko leffan ajan, oli niin tuskainen rakkausleffa!

Nina oli lähdössä seuraavana päivänä niin että humautettiin yhdet cocktailit vielä lähdön kunniaksi. Seuraavana aamuna vietettiin Ninan kanssa aikaa yhdessä, lähetettiin postipaketit Suomeen kumpainenkin, ja illalla hän sitten lähti kohti Balia.

Keskiviikkona oli Veroniquen viimeinen päivä ennen töihin lähtöä keskelle ei mitään. Kävimme Veroniquen kanssa smoothiella ja kuumalla kaakaolla hänen lähtönsä kunniaksi. Hän tietysti söi pari mahtavaa suklaata, mutta minä en voinut, kun aloitin herkkulakon eka maaliskuuta…

Torstai-aamuna huomasin olevani melkein yksin. No, on minulla Kerri seuranani sunnuntaihin saakka, mutta hän lähtee au pair -paikkaansa, ja vain Sean jää. Hauska homppelipoika, joka on ihan tosi nainen kaikkine naisille tyypillisine ongelmineen.

Lauantaina oli vuorossa Kerrin ja minun yhteinen hetki. Menimme leffaan katsomaan Remember me -elokuvaa, ja taas olisi ollut nenäliinoille käyttöä. Sitten oli vuorossa ilmainen 10 minuutin pikameikki Body Shopissa ja Sean tuli seuraan. Kaikki "tytöt" oli meikattavana ja mentiin vielä syömään hyvää (arvatkaa mitä?) thaimaalaista ruokaa. Olen ottanut joka kerta Phad Thaita ja olen siis ihan ennalta arvattava! Päädyimme sitten Seanin kanssa katsomaan elokuvaa Four Holidays, mikä oli myös hyvä! Ja lopuksi tällekin viikolle kertyi noin 7 h treenejä yhteensä. Hyvä viikko siis.

Uusi viikko alkoi. Sain ystäväni Lauran reissun alusta Melbourneen päiväksi. Meillä oli hauska päivä, sopivasti vapaapäiväni ja ehdin käydä treenaamassa pari tuntia ennen hänen saapumistaan.

Lauran tultua pyörimme hänen kanssaan kaupungilla ja kävimme syömässä japanilaisessa sushia. Illalla blondattiin hänen tukkansa ihan vaaleaksi, oli aika wau! Ja katseltiin Fame Lauran ja Seanin kanssa. Hyvä leffa sekin. Tänään saattelin Lauran bussille ja jäin taas itsekseni. Kävin treenaamassa crosstrainerilla ja pilateksessa ja ostin 10 kerran lipun, johon kuului yksi ilmainen kerta ja myös tämän päivän treeni oli ilmainen. Eli vielä 11 kertaa pitäisi treenata ennen lähtöä ja ehkä pari ekstratreeniä mahtuisi, jos todella jaksaisi tosissaan vielä pari viikkoa…

Viikon päästä lauantaina menen katsomaan teatteriesitystä Katen kanssa. Se voikin olla sitten viimeinen kerta, kun ehdin nähdä häntä, koska ensi viikolla otan lopputilin ja pääsiäisen jälkeen lähden Perthiin katsomaan Ninaa ja erästä paikallista tuttuani sekä ehkä yhtä toista suomalaista ystävääni, jos hän sattuisi vielä olemaan Perthissa.

Sitten matka jatkuu vielä Sydneyhin 2,5 viikoksi. Biitsille asumaan reiluksi viikoksi ja sieltä kaupunkiin vielä reiluksi viikoksi ennen muita uusia seikkailuja.

Tänään tein wrappeja itselleni. Ne olivat aika hyviä, minusta on tullut jo melkein ihan ookoo kokki!

Katja 16.3.2010


"Minusta on tullut jo melkein ihan ookoo kokki!"


komedia-showhun_mensossa.jpg

Katja herkuttelemassa (Phad Thai)

Great Ocean Road

Nam-nam