Gluteeniton elämä » Katjan matkassa » Katjan matkakirje 1: Thaimaassa

Katjan matkakirje 1:

Terveisiä Thaimaasta!



Finnairin lento Bangkokiin ja gluteeniton kasvis(kana)ruoka. Hyvä! Ja oikeastaan ruoka oli ihan hyvää, mutta leipä oli ihan hirveätä. Valitettavasti. Lentokentältä siirryin hostelliini, Hi Hostel ja taso oli hotellin luokkaa. Ruokaa sai tilata huoneeseen, eikä se maksanut yhtään enempää. Aika hyvin oli kerrottu, mitä missäkin on. Ei tarvinnut pelätä, että saako sitä syödä vai ei? Nuudelit olivat riisistä, sen tarkistin vielä, koska silloin niissä ei varmasti ole mitään kiellettyä. En kuitenkaan uskaltanut syödä katukeittiön ruokaa, koska siellä erilaiset nuudelit olivat samalla pannulla.

Bangkokista lähdin yöjunalla Surathaniin ja jatkoin bussilla ja lautalla Koh Phanganille. Bangkokin juna-asemalla odotellessani kävin syömässä vihanneskeiton. Keitossa oli vihanneksia ihan kokonaisena ja chiliä, tulista kuin mikä! Olen yrittänyt olla ihan vegaanina, ihan kokeilun vuoksi.
Sitten Montevista retreatiin. Minulla on siellä varattuna viikon loma, johon kuuluu seitsemän hoitoa ja kolme kertaa ruokaa joka päivä. Kuulostaa hyvältä. Se on sellainen parantava paikka, jossa annetaan fyysistä ja henkistä hoitoa. Keliakia ei sielläkään ollut ongelmana. Aamiaiseksi hedelmiä, lounaaksi keitto ja illalla nuudeli- tai riisiruoka. Paikka sijaitee luonnonhelmassa ja on hyvin alkeellinen. Bungalowissa nukutaan ja nautitaan rauhasta. Riippukeinu kuuluu etuihin, kauniiden maisemien kanssa.

Innostuin kokeilemaan täällä vähän kaikkea. Ja todella kiinnostuneiden kannattaa googlata paikka, koska se on todella olemisen arvoinen. Hyvää terveellistä ruokaa, lomailua, hoitoa, meditaatiota ja joogaa. Ja kenties paikasta todella poistuu parempana ihmisenä! Paikka tarjoaa myös puhdistushoitoja, detox, cleance ja nopea dieetti, mutta näin ruokaihmisenä oli pakko valita tälläinen ruokaloma. Paikka annostelee ruoat, kolme kertaa päivässä eivätkä annoksetkaan listalla olleet ihan pieniä...Mutta siihen tottui, eikä koko viikkona tullut naposteltua mitään turhaa. Leipää paikassa ei oikeastaan tarjoilla, sitä näkee aika vähän Thaimaassa muutenkaan tarjoiltavan. Tuoreita hedelmiä on paljon ja ne maistuvat todella hyviltä.

Nyt olen viikon Koh Samuilla, Absolute Sanct­uary -nimisessä paikassa. Hotelli on viiden tähden hotelli Suomen mittakaavassa ja kaikista kallein kohteeni, mutta jo sisään tultaessa huomasin tehneeni oikean ratkaisun. Täällä minulla on yksittäinen huone käytettävissäni, isompi kuin edellinen bungalowini, ja valtava uima-allas ja ihan vieressä!
Ja tähän ohjelmaan kuuluu joka päivä kolme ruokailua, kaksi smootieta tai mehua ja tunti aromaterapiahierontaa tai 1,5 tuntia thaihierontaa sekä pari lisähierontaetua ja suolihuuhtelu! Meditaatio kolme kertaa ja tietysti rajattomasti joogaa.

Täällä on tarjolla vain vegaaniruokaa, eikä keliakia ole täälläkään ongelmana. Terveellistä kasvisruokaa ja vielä laktoosittomana kaiken lisäksi! Wau. Nyt nautin täällä viikon ja jatkan sitten todennäköisesti bussilla Phuketiin ja sieltä suoraan Japaniin. Yksi saari jää välistä pois kokonaan, koska haluan vielä nauttia täällä ihanasta ruoas­ta, joogasta ja hoidosta muutaman päivän pidempään kuin oli tarkoitus.

Katja


Thaimaassa

Katja indonesialaisessa apinapuistossa.
Thaimaan Koh Phanganilla riippukeinussa.

Katjan gluteeniton annos
Gluteeniton matkakokkaukseni.