Gluteeniton elämä » Katjan matkassa » Katjan matkakirje 21: Arkea ja vähän glamouria

Arkea ja vähän glamouria

Perjantaina normaali 10 tuntia vaihtui 11,5 tunniksi ja minä otin sen kuuluisan lopputilin, tekipä hyvää. No, tosin sitten heti oli ylimääräistä duunia tarjolla, meidän night manager sai hyvän idean pitää vapaansa Gran Prixinä, formulaviikonloppuna. Loppujen lopuksi hän ei halunnutkaan pitää vapaata, mutta minulle ei muistettu ilmoittaa. Kun olin aloittamassa työt, minulle sanottiin, ettei tarvitsekaan tulla. Kerroin pomolle ja sain rahat tekemättä duunia, vaikken pyytänytkään, ihan reilu kaveri joissain asioissa. Ja voi olla etten seuraava työkeikkaa night managerin vuorossa enää teekään, eikä tässä kyllä olisi kuin
2 viikkoa aikaa.

Lauantaipäivä muuten, aamulla salille 10.30 pumppiin (ja 10 kilon tangolla melkein kaikki. WAU!). Sitten perään Combat ja siihen perään vielä Body Balance, paljon oli ikävää energiaa ja 3 tuntia se vaati. Mutta olipa hyvä olo sen jälkeen ja nukuttikin "päikkärien" verran. Nyt kun on lihasmassaa kohotettu proteiinilla, on aika pienentää annoksia... Ja ensi kuussa odottaa 10 päivän hotjoog-haaste Sydneyssä, sitä ennen vähän party-party Perthissä. Sitten värjäsin tukan ruskeaksi, pienellä avustuksella, WAU!

Kaikki, joilta olen kysynyt ja jotka ovat kommentoineet kysymättä, tykkäävät tästä lookista enemmän kuin edellisestä. Niin minäkin, ja ruskea on minulle luonnollisempi väri kuin se originaali! Ja sitten syömään thaimaalaista.. alkuruokaa, kevätkääryleitä ja sitten Phad Thai ja smoothie perään, nam, nam!
Sitten teatteripaikan metsästys ei ihan mennyt nappiin, mutta löytyi ja tulipahan sisään ajettua uudet kauniit kengät, eikä tullut rakkojakaan. Esitys oli aivan loistava! The Fate Of Franklin and her Crew, olipa hienoa nähdä melbournelainen amatööri- ja ammattilaisesitys. Kysymyksessä oli pieni omakustanne teatteri. Sain nähdä esityksen opiskelijahinnalla, koska kaverillani Katella oli kortti. Sitten ilta olikin ohi ja hostelliin päästyäni menin nukkumaan, mutta olipa todellakin päivä!

Ensi viikko on täynnä treenejä. Leffaan voisi piipahtaa maanantaina ja loppuviikosta on ihan liikaa duunia... yhteensä 50 h koko viikolla. Onneksi on kohta ohi tämä koitos! Sitten pääsiäisen jälkeisellä viikolla vähän Komediafestivaali-show’ta. Ja tietysti mielenkiintoiset läksiäiset ovat odottamassa 9. päivä, siitä lisää myöhemmin.

Katja 8.4.