Gluteeniton elämä » Katjan matkassa » Katjan matkakirje 4 ja 5: Australian arkea

Australian arkea


Olen etsiskellyt töitä kohta kaksi viikkoa kunnes päätin, että lähden seikkailemaan ja etsin töitä sitten matkalla. Olen kokannut 2 viikkoa namia ruokaa itselleni, gluteenitonta pastaa, riisiä tonnikalan kera tai tonnikalaa kurpitsapedillä, paljon terveellistä salaattia ja gluteenitonta paahtoleipää, jota olen kokeillut jo kolmea eri makua! Namia.

Sitten varasin jo pari ”touria” (retkeä). Menen ensi viikonloppuna Bluen Mountainille. Siellä minua odottaa gluteeniton ruoka, katsotaan millaista. Tilasin myös surffileirin ja sinne myös gluteenitonta ruokaa. Siellä otettiin vastaan tieto ruokavaliosta ihan mukavasti, ei tullut mitään vastusteluja. Tosin kun tilasin surffileiriä ja kerroin että en myöskään syö punasta lihaa, puhelimen päässä oli hetki hiljaista ja sitten kysyttiin että syönkö minä oikeastaan mitään ja olenko ihan terve. Sille huumorille ei voinut kuin nauraa vastaukseksi!

Kaikki on siis mennyt tähän asti hyvin ja odotan jo tulevaa matkaani. Surffileirin jälkeen menen pohjoiseen ylös asti Cairnsiin. Sieltä matkaan pikkuhiljaa etelään ainakin Melbourneeni ja sitten sieltä farmille töihin! Eli odottelen nyt tulevia päiviä, jotka ovat täynnä arkea.

Vuorossa vielä kaksi päivää Hot Bigram -joogaa ja siten on 10 päivänhaaste suoritettu. Sitten seikkailen kaupungissa pari päivää ennen ensimmäistä retkeä. Sen jälkeen vietän vielä viikon Sydneyssä, koska otan uuden tatuoinnin ja haluan hoitaa sitä pari päivää ihan rauhassa. Ja sain myös pari voucheria juomiin ja ruokiin kun tilasin matkan, joten voi olla että käyttelen niitä ajankulukseni.

Ensi viikolla olisi vuorossa se perinteinen pyykkipäiväkin. Kahden viikon pyykit, apua! Vaihdan hostelleja tiuhempaan tulevaisuudessa, niistäkin lienee kerrottavaa sitten. Mutta nyt on aika siirtyä pois ison teekupin ääreltä, hakea kuulokkeet ja odotella puhelua äidiltä...
Katja/17.10.09

Katjan matkakirje 5:


Matkasuunnitelmia Australiassa



Varasin juuri matkoja Cairnsnin lomalle 14.11. (Cairns on kaupunki Australian koillisosassa, Queenslandin osavaltiossa). Cairsissa menen katsomaan koralleja päiväksi, sen jälkeen sademetsäseikkailulle kolmeksi päiväksi. Pysähdyn Port Douglasiin kahdeksi yöksi ja sieltä takaisin Cairnsniin. ja siellä olisi tarkoitus oleilla pari päivää. 25.11.on nimipäiväni ja hyppään tandem-laskuvarjohypyn! Sitten olisi toivottavasti vuorossa työ. Kerron sitten seuraavassa kirjeessä tarkemmin kaikista seikkailuista.
Katja/20.10.09


Eläinpuistossa