Gluteeniton elämä » Keliaakikon arkea » Kotona
Keliakia vaikuttaa koko perheen elämään ja arjen käytäntöihin. On hyvä käydä läpi yhdessä koko perheen kanssa, mitä tuotteita ja raaka-aineita keliaakikko voi käyttää, miten tuotteet säilytetään, kuinka tarkka pitää olla ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa ja miksi pitää olla tarkka jne. Esimerkiksi on hyvä keskustella siitä, että tavanomaisia tuotteita valmistettaessa mitta-astiaa tai lusikkaa ei sujauteta ensin vehnäjauhopussiin ja sitten sokeripakettiin puhdistamatta sitä välillä. Tällöin sokeri kontaminoituu eli siihen sekoittuu vehnäjauhoja eikä se tämän jälkeen ole enää gluteenitonta.
Keliaakikolle soveltuvat raaka-aineet on hyvä säilyttää alkuperäispakkauksissa suljettuina ja erillään gluteenipitoisista elintarvikkeista. Näin niiden joukkoon ei pääse muruja tai jauhopölyä gluteenipitoisista tuotteista. Hyvä säilytyspaikka esim. gluteenittomille jauhoille on jauhokaapin ylin hylly ja leiville oma laatikko. Myös leivonnaiset ja keksipaketit pitää säilyttää suljettuina omalla hyllyllään. Tällöin gluteenittomat ja gluteenipitoiset tuotteet eivät pääse sekaantumaan keskenään.
Gluteenittomalle leivälle on hyvä varata oma leivinliina, leikkuulauta sekä leipäkori. Lisäksi suositellaan, että gluteenittomalle leivälle varataan oma leviterasia, jotta keliaakikko ei levitä leivälleen sellaista levitettä, jossa on gluteenipitoisen leivän muruja. Keliaakikon leipää ei myöskään tule paahtaa sellaisessa leivänpaahtimessa, jossa on paahdettu tavallista leipää.
Gluteeniton leivonta ja ruoanvalmistus edellyttävät tarkkuutta ja huolellisuutta valmistuksen eri vaiheissa.
Kaikki gluteenittomien tuotteiden kanssa kosketuksiin joutuvat pinnat tulee puhdistaa aina perusteellisesti ennen leivontaa ja ruoanvalmistusta. Raaka-aineiden käsittelyssä käytetään aina puhtaita välineitä ja astioita.
Monet ruokalajit, kuten keitot, laatikot ja padat, ovat usein jo sellaisenaan keliakikolle sopivia tai helposti sellaisiksi muutettavissa. Myös monet valmisruoat soveltuvat keliaakikolle, kunhan pakkausmerkinnät on tarkistettu huolella.
Keliaakikoille soveltuvien valmistuotteiden valikoimat ovat nykyään monipuoliset, mutta itse leipomalla ruoka- ja kahvihetkiin saa mukavaa vaihtelua ja kotiin tuoreen leivonnaisen tuoksua. Samalla säästää myös rahaa. Useimmat tavalliset leivontaohjeet voi muuttaa keliaakikolle sopiviksi korvaamalla ohjeessa tavalliset jauhot gluteenittomilla. Tällöin 1 dl vehnäjauhoja korvataan 1 dl keliaakikolle soveltuvia jauhoja.
Gluteeni antaa tavanomaisissa taikinoissa taikinalle sitkon. Gluteenittomista taikinoista tämä sitko puuttuu ja sen vuoksi leivonnaiset ovat usein hauraampia ja kohoavat vähemmän.
Leivonnaisia valmistettaessa on myös muistettava puhdistaa huolella uunipellit, joilla on paistettu tavanomaisia leivonnaisia tai vaihtaa uusi, käyttämätön leivinpaperi keliaakikon leivonnaisille.
Käy katsomassa myös Reseptejä




















keliakialiitto.fi