Tänä keväänä on mahdollisuus vaikuttaa keliakiakorvaukseen!

Uutisen tyyppi: Uutinen

Eduskuntavaalit järjestetään 14.4.2019. Silloin päätetään, ketkä asioistamme päättävät eduskunnassa seuraavat neljä vuotta. Valitaanko sinne heitä, jotka ajavat myös keliakiaa sairastavien asioita? 

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Viimeisiä hetkiä toimiva nykyinen hallitus lakkautti keliakiaa sairastavilta yli 16-vuotiailta Kelan maksaman ruokavaliokorvauksen vuoden 2016 alussa. Tämä aiheutti paljon keskustelua ja nosti tunteet pintaan. Usein onkin kysytty, miksi päättäjät eivät ymmärrä keliakian olevan pitkäaikaissairaus, joka vaatii jatkuvaa hoitoa.

Keliakian hoito maksaa noin 62 € kuukaudessa. Jos kyseessä olisi reseptillä määrättävä lääke, todennäköisesti siihen saisi Kelan myöntämän erityiskorvauksen. Nyt yhteiskunta ei tue millään lailla keliakian hoitoa. 

Sinulla on ääni, käytä sitä harkiten 

Keliakialiitto kysyi puolueilta loppusyksystä 2018, kannattavatko ne keliakiakorvausta vai eivät. Kyselyyn vastasi yhdeksän puoluetta, joista seitsemän kertoi kannattavansa keliakiakorvauksen (aiemmin ruokavaliokorvaus) palauttamista. Julkaisimme puoluetoimistoille lähettämämme kyselyn vastaukset verkkouutisessa Seitsemän puoluetta palauttaisi korvauksen keliakiaa sairastaville sekä 31.1. ilmestyneessä Gluteeniton elämä -lehdessä.  

Vain äänestämällä voit vaikuttaa siihen, ketkä päätöksiä ovat tekemässä. Näissä vaaleissa meillä on vain yksi tavoite: Keliakiakorvaus takaisin. Teethän sinäkin oman osuutesi yhteisen asian eteen ja vaikutat aktiivisesti asian eteenpäin viemiseksi. 

Mitä voin tehdä: 

  • Voit tulostaa vaalitavoitteemme esimerkiksi tästä.

  • Ota vaalitavoitepaperi mukaasi, kun liikut paikoissa, joissa ehdokkaat ovat paikalla (kaupat, torit jne.). 

  • Kysy ehdokkaalta, onko hän valmis ajamaan keliakiakorvauksen palauttamista.

  • Kerro ehdokkaalle oma kokemuksesi gluteenittoman ruokavalion kustannuksista ja siitä, miten ne vaikuttavat juuri sinun arkeesi. 

  • Ota yhteyttä oman alueesi ehdokkaisiin ja kysy heidän kantaansa korvaukseen. Myös oman kokemuksen kertominen on merkityksellinen asia. 

Mitä useampi asian nostaa esiin, sitä näkyvämpiä olemme ja sitä kauemmas tavoitteemme kuuluu. Äänestäjillä on valta valita tulevat päättäjät. Käytä siis ääntäsi harkiten. 

Tervetuloa yhdistysten vaalitapahtumiin!

Voit myös osallistua keliakiayhdistysten järjestämiin vaalivaikuttamistapahtumiin. Näet tapahtumat esimerkiksi Gluteeniton elämä -lehden tapahtumia lähelläsi palstalta. Osa löytyy myös Keliakialiiton sähköisestä tapahtumakalenterista.

Lisätietoja: Minna Halve, sosiaaliturva-asiantuntija, Keliakialiitto, minna.halve@keliakialiitto.fi  

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.