Akkavaara sai Gluteenittoman palvelun merkin

Keliakialiitto on myöntänyt gluteenittoman palvelun merkin Sallassa sijaitsevalle kahvila-pizzeria Akkavaaralle. Akkavaara suosii raaka-aineissa paikallisia ja kotimaisia tuotteita.


Akkavaarassa on tarjolla arkisin buffet-lounas, joka on pääosin gluteeniton. Lisäksi myynnissä on gluteenitonta pizzaa, grilli- ja salaattiannoksia sekä leivonnaisia.

— Valmistamme gluteenittomien pizzojen pohjat itse. Halusin tehdä gluteenittomasta pizzasta yhtä hyvän kuin muille asiakkaille, kertoo Akkavaaran yrittäjä Teija Poikela.  

Akkavaarassa huolehditaan gluteenittomuudesta tarkasti. Esimerkiksi gluteenittomat pizzat paistetaan eri uunissa kuin tavanomaiset pizzat. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavat asiakkaat ovat löytäneet Akkavaaran Poikelan mukaan hyvin. 

 — Turistit yllättyvät, miten täällä voi olla gluteenitonta pizzaa. He katsovat ruokalistaa silmät pyöreinä. Kun he sitten lähtevät kotiin, he hakevat välillä useamman pizzan mukaansa, kuvaa Poikela.

Poikelalle erityisruokavaliot tulivat tutuiksi jo työelämän alkuvuosina, kun hän työskenteli koulujen keittiöissä. Akkavaarasta saa gluteenittomana pizzan lisäksi muun muassa gluteenittomia rullia, perunarieskaa ja sämpylöitä. 

— Rakastan leipomista. Se ei edes tunnu työltä! hän toteaa. 

Akkavaara suosii raaka-aineissa paikallisia ja kotimaisia tuotteita. 

Merkki 19 yrityksellä Suomessa 

Gluteenittoman palvelun merkki on nyt Suomessa 19 yrityksellä. Merkin käyttöoikeutta voivat hakea gluteenittomia palveluita tarjoavat yritykset, kuten kahvilat, ravintolat, hotellit ja leipomomyymälät. Merkki on luvanvarainen ja sen käyttöoikeuden myöntää Keliakialiitto.  

Keliakialiitto kehitti Gluteenittoman palvelun merkin helpottamaan gluteenitonta ruokailua kodin ulkopuolella. 

— Merkin avulla asiakas voi valita yrityksen, joka tarjoaa turvallisesti gluteenittomia palveluita. Yritys puolestaan voi merkin avulla kertoa omasta osaamisestaan ja erottautua kilpailijoista, sanoo Keliakialiiton markkinoinnin asiantuntija Marjo Jokinen

Gluteenittomuuden oltava kunnossa 

Merkin saadakseen yrityksen on suoritettava Keliakialiiton verkkokoulutus ja todennettava, että gluteenittomuus osataan yrityksessä. Gluteenittomuuden toteutuminen yrityksessä käydään yhdessä yrityksen kanssa huolellisesti läpi.  

— Gluteenittoman palvelun merkin voi saada vain sellainen yritys, jossa gluteenittomuus on kunnossa. Käytännössä tämä tarkoittaa tarkkuutta jokaisessa valmistusvaiheessa ja tarjoilussa. Kaiken tarjottavan ei kuitenkaan tarvitse olla gluteenitonta, toteaa Jokinen. 

Keliakialiitto järjestää hotelli-, ravintola- ja kahvila-alan ammattilaisille verkkokoulutuksia ja webinaareja. Koulutus on yksi osa Gluteenittoman palvelun merkin hakuprosessia. 

Gluteenittoman palvelun merkki on näillä yrityksillä: Pella´s café (Tampere), Porokylän leipomon Kahvila-leipomomyymälä (Nurmes), Raw’n More (Helsinki), Luomuravintola Timjami (Tampere), Norlandia Tampere Hotel (Tampere), Happy Waffle (Helsinki), Lepolan Talo (Hausjärvi), Amandis (Naantali), Kahvila Dois Amores (Hämeenlinna), Leipomo Wivi’s (Turku), Ravintola Sarrit (Inari), Restaurant Aurora Holidays (Utsjoki), Museokahvila Lottakanttiini (Tuusula), Leipomo konditoria Hento (Rauma), Rauman Puistokahvila (Rauma), Gluteeniton Unelma (Helsinki), Café & Bar KATTO (Tampere), Wanha Kanala (Loimaa) ja Akkavaara (Salla). 

Kaikki merkin saaneet yritykset löytyvät Keliakialiiton verkkosivuilta Gluteenittoman palvelun merkki -osiosta.