I love me -messut siirtyvät syksyyn 2022

Uutisen tyyppi: Uutinen

Jo ostetut messuliput käyvät sellaisenaan myös ensi vuoden tapahtumassa tai ne ovat vaihdettavissa Messukeskuksen lahjalippuun. 

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät I love me -messut siirtyvät syksyltä 2021 syksylle 2022. Tänä syksynä I love me -messuilla oli tarkoitus olla ensimmäistä kertaa I love gluten-free -alue.

I love me 2022 järjestetään perjantaista sunnuntaihin 21.–23.10.2022.  Jo ostetut messuliput käyvät sellaisenaan myös ensi vuoden tapahtumassa tai ne ovat vaihdettavissa Messukeskuksen lahjalippuun.

Messukeskuksen mukaan aluehallintoviraston ohjeistus sisätilatapahtumien vapautumisesta tuli I love me -messujen kannalta myöhään. Tästä syystä lokakuulle suunniteltu I love me siirtyy ensi vuoteen. 

Messukeskuksessa päästään järjestämään muita messuja tulevina syyskuukausina, mutta tilanne on vaikuttanut yritysten valmistautumismahdollisuuksiin. Myös monet I love me -messujen näytteilleasettajat tekivät suunnitelmansa aluehallintoviraston elokuisten rajoitusten pohjalta.

– Varmuutta messujen järjestämiseen ei saatu ajoissa, ja valmistelujen aikaraja tuli vastaan. I love me on voimakkaasti myyntitapahtuma ja tuotevarastojen täydentäminen ottaa yrityksiltä oman aikansa. Lisähaastetta järjestelyihin tuo näille toimialoille ominainen erityispiirre: kauneus- ja terveyspalvelujen markkinoiminen on vaikeaa, jos lähelle tuleminen ja asiakkaan koskettaminen erilaisia hoitoja ja testejä demotessa ei ole mahdollista, sanoo I love me -messujen Business Manager Lumia Ankkuri.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.