Lapuan keskusgrilli sai Gluteenittoman palvelun merkin

Uutisen tyyppi: Uutinen

Keliakialiitto on myöntänyt Gluteenittoman palvelun merkin Lapuan keskusgrillille. Gluteenittoman palvelun merkki on nyt Suomessa 19 yrityksellä. 

  • Julkaistu

Suvi Paavola ja Marko Paavola aloittivat Lapuan keskusgrillin yrittäjinä kaksi kuukautta sitten. Grilliyrittäjiksi ryhtyessään he päättivät huolehtia, että myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville löytyy turvallista syötävää. 

– Suvussamme on keliakiaa, ja olen kotona tehnyt aina kaiken gluteenittomana. Koska gluteenittomia grillituotteita ei ole yleensä saatavana, päätimme, että meiltä saa, kertoo Suvi Paavola.  

Lapuan keskusgrillin annoksista saa nykyisin lähes kaiken gluteenittomana. Tarjolla on muun muassa hampurilaisia, ranskalaisia, muita grilliannoksia ja salaatteja. 

Gluteenittomuus on huomioitu jokaisessa työvaiheessa tarkasti. Gluteenittomat raaka-aineet säilytetään erillään gluteenipitoisista, ja gluteenittomien annosten valmistamiseen on varattu oma rasvakeitin, parila ja työtila.  

– Päätimme myös värikoodata kaikki työvälineet, joita käytämme gluteenittomien annosten valmistamisessa. Ne ovat meillä punaisia, Paavola sanoo. 

Gluteenittomat annokset pakataan erillään muista, merkitään G-kirjaimella ja annetaan asiakkaille erillisen kassapisteen kautta. 

Paavolan mielestä gluteenittoman grilliruuan valmistamista pidetään turhaan pelottavana peikkona. 

– Se on asiakaspalvelua siinä missä muukin asiakaspalvelu. Gluteenittomuus vaatii vain vähän ajatustyötä, mutta ei ole vaivalloista. 

Gluteenittomuuden oltava kunnossa 

Gluteenittoman palvelun merkki on nyt Suomessa 19 yrityksellä. Merkin käyttöoikeutta voivat hakea gluteenittomia palveluita tarjoavat yritykset, kuten kahvilat, ravintolat, hotellit ja leipomomyymälät. Merkki on luvanvarainen ja sen käyttöoikeuden myöntää Keliakialiitto.  

Keliakialiitto kehitti Gluteenittoman palvelun merkin helpottamaan gluteenitonta ruokailua kodin ulkopuolella. 

– Merkin avulla asiakas voi valita yrityksen, joka tarjoaa turvallisesti gluteenittomia palveluita. Yritys puolestaan voi merkin avulla kertoa omasta osaamisestaan ja erottautua kilpailijoista, sanoo Keliakialiiton markkinoinnin asiantuntija Marjo Jokinen

Merkin saadakseen yrityksen on suoritettava Keliakialiiton verkkokoulutus ja todennettava, että gluteenittomuus osataan yrityksessä. Gluteenittomuuden toteutuminen yrityksessä käydään yhdessä yrityksen kanssa huolellisesti läpi.  

– Gluteenittoman palvelun merkin voi saada vain sellainen yritys, jossa gluteenittomuus on kunnossa. Käytännössä tämä tarkoittaa tarkkuutta jokaisessa valmistusvaiheessa ja tarjoilussa. Kaiken tarjottavan ei kuitenkaan tarvitse olla gluteenitonta, toteaa Jokinen. 

Keliakialiitto järjestää hotelli-, ravintola- ja kahvila-alan ammattilaisille verkkokoulutuksia ja webinaareja. Koulutus on yksi osa Gluteenittoman palvelun merkin hakuprosessia. 

Gluteenittoman palvelun merkki. Tämä merkki gluteenittomia palveluja tarjoavan yrityksen ulko-ovessa, ruokalistassa tai verkkosivuilla kertoo, että yritys tarjoaa turvallisia gluteenittomia vaihtoehtoja.

Gluteenittoman palvelun merkki on näillä yrityksillä:  

Pella´s café (Tampere), Luomuravintola Timjami (Tampere), Norlandia Tampere Hotel (Tampere), Happy Waffle (Helsinki), Lepolan Talo (Hausjärvi), Amandis (Naantali), Kahvila Dois Amores (Hämeenlinna), Ravintola Sarrit (Inari), Restaurant Aurora Holidays (Utsjoki), Museokahvila Lottakanttiini (Tuusula), Leipomo konditoria Hento (Rauma), Rauman Puistokahvila (Rauma), Gluteeniton Unelma (Helsinki), Café & Bar KATTO (Tampere), Wanha Kanala (Loimaa), Akkavaara (Salla), Jolie Lounge & Café (Äkäslompolo), Moilas myymälä-kahvila (Pieksämäki) ja Lapuan keskusgrilli (Lapua.) 

Kaikki merkin saaneet yritykset löytyvät Keliakialiiton verkkosivuilta keliakialiitto.fi/gluteenittoman-palvelun-merkki

Lisätiedot Gluteenittoman palvelun merkistä: 

Marjo Jokinen, markkinoinnin asiantuntija, Keliakialiitto, marjo.jokinen@keliakialiitto.fi, p. 03 2541 342

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.