Gluteeniton elämä kesytti sopraano Johanna Lehesvuoren vatsan

Uutisen tyyppi: Artikkeli

Joskus oopperalaulaja Johanna Lehesvuoren vatsa on ollut niin kipeä, että hän on miettinyt ambulanssin tilaamista. Nykyään sopraano varmistaa hyvinvointinsa tekemällä eväät mukaan.

  • Julkaistu
  • Teksti Eija Kallioniemi
  • Kuvat Johanna Julia Lehtinen / Johanna Julia Portraits
Johanna Lehesvuori sanoo aina kaikkialla, että hänellä on keliakia. Silloin hänen ruokavalionsa otetaan vakavasti.

"Laulaminen on minulle elämä ja elämäntapa”, kuvailee Suomen kansallisoopperan oopperalaulaja Johanna Lehesvuori.

Lehesvuoren elämää on myös vatsa, joka ei siedä gluteenia eikä maitoa. Yhtälö vaatii sopraanolta tarkkuutta ja tiukkuutta, erityisen paljon esityskaudella.

Syyt vatsakipuihin alkoivat selvitä vasta aikuisena, vaikka kivut alkoivat jo lapsena.

Vanhemmat veivät lasta usein lääkärille, mutta vastaanotolla kipu oli tiessään.

– Kotona sain niin voimakkaita vatsakramppeja, että kaaduin. Isoveljeni oppi heittämään sohvatyynyn alleni, kun näki, että olin kaatumassa. Siihen vain tottui, Lehesvuori kertoo.

Laulaminen on minulle elämä ja elämäntapa.

Kului parikymmentä vuotta. Lehesvuori matkusti kolmeksi viikoksi Intiaan vuonna 2010.

– Siellä vatsani parani, mutta kotiin palattua taas paheni.

Kukaan ei silloin hoksannut sen johtuneen siitä, että intialaisessa keittiössä ei käytetä vehnää.

Oopperaa ja sirkusta yhdistävässä CirqOpera 2.0:ssa Johanna Lehesvuori lauloi sopraanosolistina. Ooppera on nähtävissä Yle Areenassa elokuun puoliväliin saakka. – Sitä oli ihana tehdä! Lehesvuori huokaisee. Kuvat Emma Suominen.

Uusi ruokavalio auttoi

Gluteeniton ruokavalio pyöri kuitenkin mielessä. Laulaja aikoi kokeilla sitä vuonna 2013, mutta jatko-opinnot veivät Tukholmaan, jossa dieetti ei istunut arkeen.

Lehesvuori palasi Helsinkiin vuonna 2016. Hän meni lääkäriin. Testattiin keliakian vasta-aineet, mutta verikokeen mukaan keliakiaa ei ollut. Sen sijaan tuli fodmap-ruokavalio.

– Istuin kotona ja itkin sitä, etten pystyisi kaikkiin ruokamuutoksiin. Olen aina ollut ihminen, joka on voinut syödä ihan kaikkea. Yhtäkkiä minusta tulee kyläpaikkojen kauhu, Lehesvuori muistaa pelänneensä.

Hän kuitenkin aloitti gluteenittoman ja maidottoman ruokavalion ja noudatti fodmapia puoli vuotta.

– Kivut helpottivat kahdessa viikossa, Lehesvuori kertoo.

Häntä harmittaa yhä, että lääkäri totesi, ettei kyse ole keliakiasta. Hänestä on tuntunut, että häntä on pidetty luulosairaana kipuilevan vatsan takia.

Kolmisen vuotta sitten löytyi vielä vatsahaava. Ennestään hoikka laulaja laihtui kahdeksan kiloa.

Geenitesti jäljitti puolestaan HLA-DQ8-geenityypin. Se kohottaa jonkin verran keliakian mahdollisuutta, mutta olihan Lehesvuoren suvussa jo ennestään vatsavaivoja ja keliakiaa.

Lehesvuori tietää, että gluteenitonta ruokavaliota ei olisi pitänyt aloittaa ennen keliakiadiagnoosia, mutta gluteenin syöminen ohutsuolibiopsian vuoksi tuntui ajatuksena mahdottomalta.

– Lääkäri sanoi, ettei minua aleta kiusata yhtään enempää.

Kiusaamista se olisikin. Jo vehnätärkkelys tietää päivien vatsakipua. Muutama vuosi sitten Lehesvuori makasi viikon kipeänä, koska huoltoasemalla myytiin hänelle vahingossa tavallinen leipä.

– Se oli esityskauden ainoa lomaviikkoni, hän hymähtää.

Instrumenttina oma keho

Oopperalaulajan työpäivä koostuu kaksista harjoituksista tai yksistä harjoituksista ja esityksestä. On musiikki-, näyttämö- ja ohjausharjoituksia.

Oopperalaulajan instrumentti on hänen oma kehonsa.

Kun Lehesvuori eli jo gluteenitonta elämää ja oli esiintymässä Tukholmassa, yleisössä istui hänen laulunopettajansa.

– Hän kysyi, että mitä minulle oli tapahtunut? Hän sanoi, että ”aivan kuin pystyisit hengittämään syvemmälle, ja äänesi lähtisi syvemmältä”.

Lehesvuori yrittää toimia niin, että vatsa ei vaikuta hänen työhönsä millään tavalla. Syö kurinalaisesti, pitää arkensa niin stressittömänä kuin pystyy, huolehtii unestaan, tanssii ja juoksee.

Ruoka on kieltämättä stressitekijä. Lehesvuori on järkeillyt, että tekemällä itse ruuan hän tietää, mitä syö.

– Eineksiä en uskalla syödä, koska en tiedä, mitä niissä on. Minulla on eväille kylmälaukku, jota voin kuljettaa joka paikkaan.

Esityspäivänä Lehesvuori syö aina samoin: riisiä ja keitettyä kananjauhelihaa, aamulla kaurapuuroa. Niin on turvallisinta. Vatsa ei saa kipeytyä eikä turvota, ja energiaa pitää olla riittävästi.

– Jos ennen esitystä tuntuu, että energiaa on liian vähän, syön banaanin. Tauon aikana saatan syödä toisen banaanin.

Isoin nälkä on esityksen jälkeen. Silloin on syötävä, oli kello mitä tahansa.

– Minulta on kysytty, miten pystyn tähän kaikkeen. Olen sanonut, että tämä ei ole ongelma, koska olen ollut aiemmin niin kipeä.

Sen sijaan hän on miettinyt keliaakikkoja, joilla ei ole mitään oireita tai kipuja.

– Siinä tilanteessa minulla ei olisi motivaatiota vaihtaa ruokavaliota kiireisen elämän takia, hän uskoo.

Harkiten ravintolaan

Aina välillä Lehesvuori esiintyy solistina ulkomailla.

Italia on hänestä helppo maa gluteenittomalle, mutta Saksa ja Viro hankalia. Tallinnassa hän voi käyttää Viron kansallisoopperan oopperatalossa sijaitsevaa asuntoa ja hakea eväänsä keittiön jääkaapista. Ulkomailla ulkona syödessä hän suosii thaimaalaisia ravintoloita tai sushi-paikkoja.

Lehesvuori kertoo aina sairastavansa keliakiaa, jotta hänen ruokavalionsa otetaan tosissaan. Hän myöntää, että ruokavalio rajoittaa hänen intoaan syödä ravintoloissa.

– En haluaisi tehdä ruuasta mitään numeroa, mutta siitä tulee joka kerta valtava numero. Minä varmistan, ja tarjoilija käy monta kertaa varmistamassa keittiössä.

Pientä ruokavarmistelua hän uskoo tekevänsä myös toukokuussa lähtiessään Suomen kansallisoopperan ja -baletin mukana isolle Suomen-kiertueelle. Toukokuussa hän esiintyy lisäksi Tallinnassa Taikahuilun Paminan roolissa.

Lehesvuori kertoi jo nelivuotiaana, että hänestä tulee isona oopperalaulaja.

– Ajatukseni on, että olisin todella hyvä laulaja niin pitkään kuin mahdollista – että minusta olisi vaikka mihin.

Johanna Lehesvuori

Kuka

42-vuotias helsinkiläinen sopraano.

Mitä tekee

Suomen kansallisoopperan kuoro 2016–, Suomen kansallisoopperan ooppera­laulaja 2019–.

Tätä opiskeli

Sosionomi (2003), varhaiskasvatuksen opettaja (2003), musiikkipedagogi ja laulunopettaja (2010), musiikin maisteri (2015).

Oma elämä

Lähipiiriin kuuluvat puoliso ja kaksi bichon frisé -koiraa. Käy tanssitunneilla ja kuntosalilla sekä juoksee.

Miten jäljittää piilogluteeni?

Tiukasta ruokavaliosta huolimatta Johanna Lehesvuorella gluteeni oli yhä koholla, näytti tulokseksi taannoinen käynti antioksidanttiklinikalla.

Miten jäljittää piilo­gluteeni? Keliakialiiton asiantuntijalääkäri, lääketieteen tohtori Pilvi Laurikka vastaa.

– Antioksidanttiklinikan testeistä ei ole juuri vapaasti saatavilla olevaa tietoa ja siksi lääkärinä en pysty arvioimaan niiden luonnetta ja luotettavuutta. Terveyskeskuksessa menetelmänä on vasta-aineiden mittaus, ja se tunnistaa huonosti pientä gluteenikontaminaatiota. Muuta gluteenivastetta mittaavaa verikoetta ei tällä hetkellä ole olemassa kuin korkeintaan tutkimuskäytössä.

– Tutkimustiedon mukaan 200 milligrammaa gluteenia riittää pitämään yllä limakalvovauriota, mutta joillakin siihen riittää vain 50 milligrammaa. Se voi selittää sitä, miksi jotkut ovat tosi herkkiä saamaan oireita pienistä jäämistä, joita voi olla tuotteissa tai tarttua pinnoilta.

– Kukaan ei voi tehdä enempää, kun parhaansa yrittää. Todennäköisesti ihminen tällöin jo lukee tarkasti tuoteselosteet ja pyrkii valitsemaan Gluteenittoman tuotteen merkin tuotteita. Ravintolaruokailua pidän isoimpana riskinä siksi, että asiakas ei pääse näkemään valmistusprosessia. Uskon sinänsä, että valtaosa ravintoloista pyrkii olemaan tässä huolellisia.

– Keliakian lääkekehitys on kovassa nosteessa, ja jo nyt on olemassa pari lupaavaa lääke­aihiota. Lääke on tarkoitettu lisäturvaksi tilanteisiin, kun mennään ravintolaan tai kave­rin luokse sekä pienillekin gluteenikontaminaatiolle herkille ihmisille. Toivottavasti se saadaan markkinoille 5–10 vuoden kuluessa.

– Olisi hyvä, jos henkilö kävisi ruokavalion läpi ravitsemusterapeutin kanssa. Keliakia­liiton jäsenet voivat esittää kysymyksiä myös Keliakialiiton ravitsemusasiantuntijalle, jolle löytyy oma puhelinaika.

Artikkeli on julkaistu ensin Keliakialiiton Gluteeniton elämä -lehdessä 2/2023.

Lue lisää kiinnostavia henkilöhaastatteluja:

Keliakia on Votkinin suvussa harmillisen tuttu 

Uutisen tyyppi: Artikkeli

Votkinin sukua yhdistää halu tarjota hyvää ruokaa ja järjestää juhlia, mutta vahvasti myös keliakia ja gluteeniton ruokavalio.

Anniina Valtonen on tarkka ruokavaliostaan

Uutisen tyyppi: Artikkeli

Yle sään tuttu meteorologi Anniina Valtonen voi syödä vain gluteenitonta, maidotonta ja pähkinätöntä ruokaa. Siis keliaakikko? Todennäköisesti, mutta hän ei halua kiusata herkkää vatsaansa…

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.