Gluteeniton runeberginkääretorttu

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täytteet:
1 dl vadelmahilloa
1 dl mantelirouhetta
Vadelmarahka:
250 g maustamatonta maitorahkaa
2 dl vispikermaa
1 sitruunan raastettu kuori
200 g kotimaisia pakastevadelmia
2 rkl sokeria
Tomusokeri-vesikuorrutus:
1 1/2 dl tomusokeria
2 tl kylmää vettä
tuoreita vadelmia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mantelijauhe, perunajauhot, kardemumma ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos vaahtoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista 220-asteisessa uunissa 5 minuuttia.

Ripottele leivinpaperille reilusti sokeria ja kumoa kypsä taikinalevy paperille. Irrota paistopaperi ja anna levyn jäähtyä.

Aloita rahkatäytteen valmistus vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Lisää vaahdon sekaan varovasti maitorahka, sokeri, raastettu sitruunankuori ja survotut vadelmat.

Levitä vadelmahillo jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele mantelirouhe. 

Levitä rahkatäyte mantelirouhekerroksen päälle. Rullaa varovasti kääretortuksi pitkältä sivulta.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kylmää vettä tomusokeriin. Voit valuttaa kuorrutuksen lusikalla tai käyttää pakastepussia, josta on kulma leikattu irti. Koristele tuoreilla vadelmilla.

 

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.