Nyt » Uutiset

Hae Keliakialiiton tutkimusapurahoja 
maaliskuun loppuun mennessä!

24.1.2018 kirjoittanut Kaisa Järvelä (kaisa.jarvela a keliakialiitto.fi)

Keliakialiiton tutkimusapurahoja keliakia- ja suolistotutkimukseen voi hakea 31.3.2018 saakka. Apurahoja on tarkoitus jakaa yhteensä 15 000 euroa kahdesta eri rahastosta. Myönnetyt apurahat jaetaan toukokuussa liittokokouksen yhteydessä.

Keliakialiiton tutkimusrahasto

Keliakialiiton tutkimusrahaston tavoitteena on myöntää apurahoina 5 000 € keliakiaa koskevaan tieteelliseen tutkimustyöhön. Tutkimusrahaston varat saadaan lahjoituksina pääsääntöisesti yksityishenkilöiltä.

Apurahoja haetaan Keliakialiitto ry:n hallitukselle osoitetulla hakemuksella, johon liitetään hakijan ansioluettelo, yksityiskohtainen tutkimussuunnitelma kustannusarvioineen, selvitys viimeisten viiden vuoden aikana saaduista apurahoista sekä julkaisuluettelo. Apurahan saanut tutkija sitoutuu antamaan kirjallisen selostuksen apurahan käytöstä Keliakialiiton liittohallitukselle vuoden kuluessa apurahan saamisesta.

Hakemukset lähetetään 31.3.2018 mennessä osoitteeseen Keliakialiitto ry, Liittohallitus, Hammareninkatu 7, 33100 Tampere. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Leila Kekkonen, p. 03 2541 321 tai leila.kekkonen(at)keliakialiitto.fi.

Maire Rossin muistorahasto

Keliakialiiton hallinnoimasta Maire Rossin muistorahastosta on tavoitteena myöntää apurahoja suoliston ja suolistosairauksien tutkimukseen yhteensä 10 000 €. Muistorahasto perustettiin syksyllä 2009 talousopettaja Maire Rossin testamenttilahjoitukseen liittyen.

Apurahaa haetaan Keliakialiitto ry:n hallitukselle osoitetulla hakemuksella, johon liitetään hakijan ansioluettelo, yksityiskohtainen tutkimussuunnitelma kustannusarvioineen, selvitys viimeisten viiden vuoden aikana saaduista apurahoista sekä julkaisuluettelo. Apurahan saanut tutkija sitoutuu antamaan kirjallisen selostuksen apurahan käytöstä Keliakialiiton liittohallitukselle vuoden kuluessa apurahan saamisesta.

Hakemukset lähetetään 31.3.2018 mennessä osoitteeseen Keliakialiitto ry/Maire Rossin tutkimusrahasto, Hammareninkatu 7, 33100 Tampere. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Leila Kekkonen, p. 03 2541 321 tai leila.kekkonen(at)keliakialiitto.fi.




« takaisin