- Aika —
- Järjestäjä Loma ja Terveys
- Paikka Sport & Spa Hotel Vesileppis, Vokkolantie 79100 Leppävirta
Lähde virkistävälle tuetulle lomalle monipuoliseen Sport & Spa Hotel Vesileppikseen Leppävirralle!
Loma on tarkoitettu perheille, joissa lapsella on keliakia. Ohjelmassa on liikuntaa, pelejä ja mukavaa yhdessäoloa. Keliakialiiton vapaaehtoinen lomaluotsi on mukana lomalla ja ryhmän toiminnassa, mutta varsinaista keliakia-aiheista luento-ohjelmaa ei lomilla ole.
Lomatukea myönnetään sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein. Valinnassa kiinnitetään huomiota hakijan tulotasoon, aiemmin tai muualta saatuun lomatukeen, perhesuhteisiin, terveydentilaan ja muihin lomantarvetta osoittaviin tekijöihin. Täytä siis hakemus ja perustelut huolella, miksi juuri sinä tarvitset tuettua lomaa toisten keliakiaa sairastavien kanssa?
Aikuisen 17 vuotta täyttäneen perheenjäsenen omavastuuosuus on 25 euroa vuorokaudessa. Lomalla on majoitus perhekoon mukaisissa huoneissa mukavuuksin sekä täysihoito (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala).
Lomatukea voidaan myöntää kolmen vuoden välein.
Haku lomalle päättyy 10.7.2026.
Lomalle hakeminen
Lomatukihakemus täytetään helpoiten sähköisesti Loma ja Terveys ry:n sivuilla tai sen voi tilata puhelimitse Maaseudun Terveys- ja Lomahuollosta numerosta 010 2193 460 tai sähköpostilla lomat@lomajaterveys.fi.
Jos tilaat ja täytät paperisen hakulomakkeen, se postitetaan Loma ja Terveys ry:hyn!