92-vuotias Aune Haapalainen: ”K65-tapahtuma oli aivan ihana!”

Aune Haapalainen sairastui keliakiaan 71-vuotiaana. Hän oli kärsinyt vuoden verran epämääräisistä oireista, vatsakivuista ja ilmavaivoista.

– Maha turposi kuin olisin ollut yhdeksännellä kuulla raskaana, hän muistelee.

Jos hän söi leipomiaan vehnäpitoisia pikkupullia, vatsa turposi kamalasti. Samoin kävi ruisleivän kanssa.

Haapalaiselle tehtiin tähystystutkimus, ja lääkäri totesi hänen sairastavan keliakiaa.

– Ajattelin, että hirviää! Miten pittää syödä?

Kenelläkään Haapalaisen suvussa ei ollut keliakiaa, mutta työelämän ajoilta hän muisti kahden harjoittelijan sairastaneen keliakiaa. Haapalainen toimi vuosikymmenien ajan terveydenhuoltoalalla terveyssisarena ja terveydenhoitajana.

Haapalaisella on kaksi lasta, kuusi lastenlasta ja kymmenen lastenlastenlasta. Kenelläkään heistä ole keliakiaa.

– Nyt yhdellä lapsenlapsen anopilla ja hänen miehellään on keliakia!

Se on tietysti täysin sattumaa, sillä heille keliakia ei ole voinut periytyä.

Kaikki gluteeni pois keittiöstä

Saadessaan keliakiadiagnoosin Haapalainen asui yksin. Puoliso oli kuollut kymmenen vuotta aiemmin.

– Pistin pois kaikki gluteenipitoiset tuotteet ja ilmoitin lapsilleni gluteenittomasta ruokavaliosta. He ottivat sen hyvin tarkasti!

Haapalaisen tyttäret ovat äitinsä tavoin kovia leipomaan. Taitavissa käsissä myös gluteeniton leivonta alkoi sujua. Esimerkiksi gluteeniton omenapiirakka on Haapalaisen mielestä aivan ihanaa.

– Tyttärien perheissä minulle on aina merkitty erikseen gluteeniton suolainen ja makea leivonnainen. Ja varattu erillinen voirasia, hän kiittelee.

Haapalainen liittyi heti Keliakialiittoon ja otti asioista selvää. Hän sai Raahen tienoon keliakiayhdistyksestä kummiksi sairaalan keittiössä työskennelleen henkilön, joka auttoi monissa asioissa.

Gluteenittoman ruokavalion avulla Haapalaisen vatsavaivat ja turvotus loppuivat pikkuhiljaa. Kontrollikäynnillä lääkäri totesi paranemisen alkaneen.

Kerran Haapalainen on erehtynyt ja syönyt vahingossa gluteenipitoista tarjottavaa. Hän oli lohduttamassa läheistään, joka tarjosi kakkua eikä kumpikaan surun keskellä huomannut kakun gluteenipitoisuutta.

– Sain vatsaoireita, mutta en onneksi kovia.

Vertaistuki on tärkeää

Haapalaisen mielestä vertaistuki on keliakiaa sairastavalle erittäin tärkeää. Paikallisen keliakiayhdistyksen tapahtumissa hän on voinut kysyä mieltä vaivaavista asioista ja keskustella kokemuksistaan. Hän on osallistunut tapaamisiin ja esimerkiksi leivontakursseille hyvin aktiivisesti. Tänä syksynä tiedossa on ainakin kahvittelu- ja keskustelutilaisuus sekä luento.

Viime keväänä Haapalainen osallistui Keliakialiiton K65 – Kohdataan gluteenittomasti -hankkeen tapaamiseen Raahessa.

– Se oli aivan ihana ja monipuolinen tapahtuma! Meidän ryhmämme teki kvinoasalaattia, hän muistelee ja rohkaisee muitakin osallistumaan hankkeen tapahtumiin.

Lähikauppa sai äänen

Haapalaisella on sadan metrin päästä kodistaan K-Supermarket, jota hän kehuu kovasti. Kaupassa on erillisillä hyllyillä gluteenittomat kuivatuotteet, tuoreleivät ja pakasteet. Välillä hän käy K-Citymarketissa.

– Prismaan en mene, sillä siellä ovat jauhot ja ryynit sekaisin, hän puuskahtaa.

Haapalaisen mielestä gluteenittomien tuotteiden valikoima on suurentunut ja monipuolistunut kahdessakymmenessä vuodessa todella paljon.

– Jos kaipaan lähikauppaani jotain, he tilaavat. Se sai ääneni Suomen parhaat gluteenittomat ruokakaupat -kilpailussa, hän kertoo.

Tarkkana oltava

Haapalaisen mielestä kahviloissa ja ravintoloissa joutuu olemaan tarkkana, jotta saa varmasti turvallista syötävää. Ravintoloissa on hänestä gluteenittomuus yleensä merkitty hyvin. Yhden yön hän on kuitenkin oksentanut ja arvelee saaneensa pienestä kalaravintolasta gluteenipitoista syötävää.

– Sinne en enää mene, hän sanoo.

Sairaalassa Haapalainen ei ole joutunut olemaan, joten ruokailujen sujumisesta siellä hän ei osaa sanoa.

Harrastukset pitävät virkeinä

Haapalainen elää varsin vilkasta elämää ikäisekseen. Kun yritin ensimmäisen kerran tavoittaa häntä, hän oli menossa harrastukseen ja kyyti odotti. Toisella kertaa häntä haasteltiin Raahen Seutu -paikallislehteen. Lehden haastattelussa hän kertoi työstään terveyssisarena ja ajatuksistaan tämän päivän terveydenhuollosta.

Jäätyään eläkkeelle hän opiskeli viisi vuotta englantia Raahe-opistossa siltä varalta, jos tulevaisuudessa hänen hoitajansa ei puhuisi suomea. Raahen Seudun haastattelussa hän pohtii, hoitaako häntä tulevaisuudessa robotti.

”Mikä on tulevaisuus? Kuka minua hoitaa ja hoitaako kukaan? Onko hoitajani robotti? Ajatus digitaalisesta seurannasta tuntuu niin kylmältä. Ikäihminen tarvitsee elävää ihmistä, jonka kanssa voi olla kontaktissa ja jolle voi puhua miltä elämä tuntuu”, hän sanoo haastattelussa.

Huolehdi perusasioista

Haapalaisen mielestä terveyttä pitää hoitaa hautaan asti. Pitkän iän salaisuus perustuu hänen mielestään perusasioihin.

– Monipuolinen ruokailu, uni ja liikunta sekä yhteisöllisyys. Olen ollut aina kova liikkumaan. Sosiaalisuus on myös tärkeää. Neljän seinän sisälle ei pidä jäädä, hän painottaa.

Haapalainen käy kerran viikossa uimassa, tuolijumpassa ja seurakunnan kerhossa. Lisäksi hän käy kävelylenkeillä, Martoissa ja Naisvoimistelijoiden killassa. Eläkkeellä olevia terveydenhoitajia hän tapaa 4–5 kertaa vuodessa.

– Lisäksi rakastan konserteissa ja teatterissa käymistä! Naapureiden kanssa pelaan kerran viikossa lautapeliä.

Haapalaisella riittää aina aikaa myös lasten ja lastenlasten kanssa keskusteluun. Heitä hän kehottaa elämään tätä päivää, sillä menneisyyttä tai tulevaisuutta ei voi murehtimalla muuttaa. Hän neuvoo myös liikkumaan ja pitämään itsestä huolta.

Juttu on julkaistu ensin Gluteeniton elämä 4/2025 -lehdessä.

Kiinnostuitko K65-toiminnasta? Lue lisää täältä: keliakialiitto.fi/k65

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös seuraavat artikkelit