Keliakialiitto – 50 vuotta gluteenitonta elämää yhdessä

Uutisen tyyppi: Uutinen

Keliakialiitto juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Suomen Keliakiayhdistys, joka on Keliakialiiton edeltäjä, perustettiin 19. lokakuuta vuonna 1976 Helsingin lastenklinikalla. Yhdistys sai alkunsa, kun keliakiaa sairastavat potilaat kääntyivät huolissaan lääkäreiden ja ravitsemusterapeuttien puoleen.

  • Julkaistu
  • Teksti Leila Alivuotila
  • Kuvat Laura Tammisto
Gluteenittoman ruokavaliohoidon ohjaus on ollut koko järjestön olemassaoloajan merkityksellistä.

– Keliakia oli 50 vuotta sitten huonosti tunnettu sairaus. Sitä oli pidetty pikkulasten sairautena, mutta tuohon aikaan sairaus lisääntyi voimakkaasti aikuisten keskuudessa, kertoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Niina Puronurmi.

Keliakian hoitona oli tuolloin, ja on edelleen, tarkka ja elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Keliakiaan ei ole lääkettä. Ruokavaliohoidon ohjaus on ollut koko järjestön olemassaoloajan merkityksellistä.

– 50 vuotta sitten valmiita gluteenittomia tuotteita ei ollut, vaan gluteenittomia jauhoja haettiin Ruotsista asti ja niistä leivottiin itse leipää. Tiedon jakaminen sekä lääkäreiden että potilaiden kesken oli ensiarvoisen tärkeää, toteaa Puronurmi.

Monipuolista toimintaa kaikkien gluteenittomien hyväksi

Keliakialiiton tärkein tehtävä on ollut sen perustamisesta lähtien toimia jäsentensä hyväksi. Liitto tarjoaa luotettavaa tietoa ja tukea keliakiaa sairastaville ja muusta syystä gluteenitonta ruokavaliota tarvitseville sekä heidän läheisilleen.

50 vuoden aikana järjestö on kasvanut muutaman kymmenen jäsenen yhdistyksestä noin 20 000 jäsenen valtakunnalliseksi liitoksi. Liitto tekee tiiviistä yhteistyötä keliakiatutkijoiden, terveydenhuollon ja ravitsemisalan ammattilaisten, gluteenittomien tuotteiden valmistajien ja maahantuojien ja kaupparyhmien kanssa.

– Gluteenitonta ruokavaliota noudattavien tilanne on muuttunut vuosikymmenien aikana valtavasti. Tietoisuus sairaudesta ja sen hoidosta on lisääntynyt huimasti, samoin gluteenittomien tuotteiden valikoima, Puronurmi sanoo.

Keliakialiitto hallinnoi Suomessa Gluteenittoman tuotteen merkkijärjestelmää. Merkki kertoo tuotteen turvallisuudesta gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Suomessa merkki on myönnetty noin 400 tuotteelle. Koko Euroopassa merkki on yli 23 000 tuotteella.

Gluteenittomat tuotteet yhä tavanomaisia kalliimpia

Vaikka gluteenittomien tuotteiden valikoima on kasvanut, tuotteet maksavat yhä moninkertaisesti tavanomaisia tuotteita enemmän. Keliakiaa sairastavat saivat Kelan maksamaa ruokavaliokorvausta vuosina 2002–2015. Tuki lakkautettiin yllättäen eduskunnan päätöksellä vuoden 2015 lopussa.

Hallitusohjelmaan 2023–2027 on kirjattu korvauksen palauttaminen painottaen alaikäisiä ja alemman tulotason aikuisia.

– Tällä hetkellä yhteiskunnan tukea voivat saada vain perustoimeentulotukea saavat aikuiset ja alle 16-vuotiaat lapset vammaistukena. Parhaillaan valmistellaan keliakiaa sairastavien lasten vammaistuen ikärajan nostamista 18 vuoteen, Puronurmi toteaa.

Jopa 90 000 sairastaa tietämättään

Keliakiaa sairastaa nykytiedon mukaan noin 2,4 prosenttia suomalaisista. Sairaus on edelleen hyvin alidiagnosoitu, sillä vain noin 40 000 suomalaista on saanut diagnoosin ja jopa 90 000 sairastaa keliakiaa tietämättään.

Keliakia voi tulla ilmi moninaisin oirein tai olla oireeton. Keliakiaan voi sairastua missä iässä tahansa eikä sitä voi ehkäistä.

Keliakian lisäksi gluteenitonta ruokavaliota noudatetaan monista muista syistä. Yhteensä noin 150 000 suomalaista noudattaa gluteenitonta ruokavaliota.

Keliakiaviikko ja messut juhlavuoden kohokohtia

Merkkivuosi näkyy liiton toiminnassa koko vuoden ajan. Parhaillaan on menossa villasukkakilpailu, helmikuussa kannustetaan ystävänpäiväkahveille ja toukokuussa vietetään kansainvälistä keliakiapäivää. Valtakunnallista keliakiaviikkoa vietetään 31.8.–6.9. Silloin on tarjolla gluteenittomia juhlakahveja ja kohtaamisia ympäri Suomen.

– Vertaistuki ja yhteisöllisyys ovat entistä tärkeämpiä tässä ajassa. Tarkkaa gluteenitonta ruokavaliota on noudatettava joka ikinen ruokailukerta. Vertaistuki auttaa keventämään ruokavaliohoidosta johtuvaa psyykkistä kuormitusta ja huolta, korostaa Puronurmi.

Juhlavuosi huipentuu Gluteeniton elämä -messuihin 24.–25.10.2026. Juhlavuoden kunniaksi messut palaavat Tampere-taloon.

Keliakialiitto 50 vuotta

  • Suomen Keliakiayhdistys perustettiin vuonna 1976.
  • Vuonna 1991 yhdistys muutettiin Suomen Keliakialiitoksi.
  • Nimi muutettiin vuonna 2007 Keliakialiitoksi.
  • Järjestön kotipaikka muutettiin Helsingistä Tampereelle vuonna 1994.
  • Paikallisia keliakiayhdistyksiä on eri puolilla maata yhteensä 30.
  • Jäseniä yhteensä noin 20 000.

Keliakialiiton juhlavuoden tapahtumia voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #keliakialiitto50. Keliakialiiton pääsomekanavia ovat Facebook ja Instagram.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.