Gluteeniton baklava

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
10 kpl riisipaperiarkkeja
150 g margariinia
Täyte:
200 g mantelirouhetta
100 g hasselpähkinärouhetta
2 dl sokeria
2 rkl kanelia
½ tl jauhettua neilikkaa
Siirappi:
1 sitruunan mehu
2 ½ dl sokeria
3 dl vettä
1 dl hunajaa
Pinnalle: pistaasipähkinää

Sekoita manteli- ja pähkinärouhe, sokeri, kaneli ja neilikka kulhossa. Liota riisipaperiarkkeja hetki haaleassa vedessä, jotta ne pehmenevät.

Voitele riisipaperien mallinen uunivuoka. Peitä pohja liotetuilla (1–2 kpl/kerros) riisipaperiarkeilla ja voitele ne margariinilla. Levitä manteliseoksesta levylle. Laita päälle riisipaperiarkkeja, voitele rasvalla ja lisää päälle manteliseosta. Kokoa 5–6 kerrosta. Laita päällimmäiseksi riisipaperikerros ja voitele se margariinilla. Laita vuoka jääkaappiin 1 tunniksi.
Leikkaa baklava terävällä veitsellä varovasti pieniksi neliöiksi. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Keitä hunajasiirappi hiljalleen noin 20 minuuttia niin, että puolet siirapista on haihtunut. Kaada siirappi kypsän baklavan päälle vähissä erin niin, että kakku imee kaiken siirapin. Anna vetäytyä jääkaapissa 2 tuntia ennen tarjoamista. Koristele pistaasipähkinöillä. 

Kuva: Studio Sami Helenius Oy. 
Gluteenittomasti - Kokkaa maailman makuja -keittokirja
Tilaa kirja verkkokaupastamme!

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.