Eduskunnan keliakiaverkosto: Keliakiakorvaus ja sote-järjestöjen rahoitus kuntoon

Eduskunnan keliakiaverkoston kokouksessa 8. toukokuuta käsiteltiin keliakiakorvauksen nykyistä tilannetta ja sosiaali- ja tervesjärjestöjen rahoitusta.

  • Julkaistu
  • Kuvat Pirjo Tuominen

Hallitusohjelmaan on kirjattu keliakiakorvauksen palauttaminen painottaen alemman tulotason aikuisia ja alaikäisiä lapsia. Hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa pöytäkirjaan kirjattiin, että yleistä keliakiakorvausta koskeva lainsäädäntö valmistellaan vuoden 2026 loppuun mennessä.

Tämän vuoden maaliskuusta alkaen keliakiasta aiheutuvia ravintomenoja on otettu huomioon Kelan maksamassa perustoimeentulotuessa 38 e/kk. Summa on henkilökohtainen ja koskee jokaista keliakiaa sairastavaa perheenjäsentä, joka on täyttänyt 16 vuotta.

Tällä hetkellä vain kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevilla aikuisilla on mahdollisuus hakea tukea keliakian hoidon kustannuksiin.

– Keliakiakorvauksen toteutuminen vaatii edelleen aktiivisia toimenpiteitä, jotta keliakiaa sairastavat pystyvät hoitamaan sairauttaan sen vaatimalla tarkkuudella. Puoliväliriihessä kirjattu keliakiakorvauksen ulottaminen kaikille keliakiaa sairastaville on edelleen vahva tavoite. Tässä tehdään ministerien Sanni Grahn-Laasosen ja Kaisa Juuson kanssa tiivistä yhteistyötä, sanoo keliakiaverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Jaana Strandman.

Verkosto huolissaan sote-järjestöjen rahoituksesta

Verkostossa kokouksessa käsiteltiin sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvia valtionavustusleikkauksia. Sote-järjestöille myönnettäviä valtion avustuksia leikataan vaalikauden loppuun mennessä kolmasosa eli 130 miljoonaa euroa. Lisäksi puoliväliriihessä päätettiin 10 miljoonan euron lisäleikkaus sote-järjestöjen rahoitukseen.

– Nämä leikkaukset heikentävät sote-järjestöjen toimintaedellytyksiä merkittävästi, toteaa Keliakialiiton toiminnanjohtaja Niina Puronurmi.

Eduskunnan keliakiaverkoston ja Keliakialiiton edustajat tapaavat avustusleikkauksien vuoksi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson kesäkuussa.

Keliakialiiton puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Suhonen toivoo, että sote-järjestöjen tekemää merkityksellistä työtä arvostettaisiin nykyistä enemmän.

– Keliakialiitto tekee merkittävää työtä, kun se ohjaa sairauden hoitamisessa ja tukee elinikäiseen sairauteen sopeutumisessa. Lisäksi liitto neuvoo terveydenhuollon ja ravitsemisalan ammattilaisia keliakiaan ja gluteenittomaan ruokavalioon liittyvissä asioissa, hän toteaa.

Keliakia on sairautena ainutlaatuinen verrattuna muihin autoimmuunisairauksiin ja liitto tekee tiivistä yhteistyötä keliakiatutkijoiden kanssa. Verkoston kokouksessa esiteltiin tälläkin kertaa ajankohtaisia keliakian hoitoon liittyviä tutkimuksia.

Kansainvälinen keliakiapäivä eduskunnassa

Eduskunnan keliakiaverkosto ja Keliakialiitto järjestävät kansainvälisenä keliakiapäivänä perjantaina 16. toukokuuta tilaisuuden eduskunnassa. Tilaisuudessa kansanedustajilla on mahdollisuus teettää keliakian pikatesti. Keliakialiiton asiantuntijat ovat paikalla keskustelemassa kävijöiden kanssa.

Eduskunnan keliakiaverkosto toimii Keliakialiiton ja päättäjien välisenä tiedonvälityskanavana. Verkostossa käsitellään keliakiaa sairastavien sosiaali- ja terveyspoliittisia asioita, jotka vaikuttavat keliakiaa sairastavien mahdollisuuteen hoitaa sairauttaan ja selvitä päivittäisessä gluteenittomassa arjessa.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.