Gluteeniton kanaperunasalaatti

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
5 keskikokoista raakaa tai kypsää perunaa
1 rkl ruokaöljyä
2 dl vihreitä papuja pakasteena
1 dl maissia pakasteena
1 rkl ruokaöljyä
200 g maustamattomia broilerin paistisuikaleita
ripaus mustapippuria rouheena
ripaus suolaa
½ keskikokoinen sipuli
2 ¼ dl viinirypäleitä tai muita hedelmiä satokauden mukaan
240 g jäävuorisalaattia
Marinadi:
2 tl omenaviini- tai valkoviinietikkaa
1 rkl ruokaöljyä
3 rkl sitruunamehua
1 ⅓ tl suolaa
⅓ rkl mustapippuria rouheena
3 tl sokeria

Valmista ensimmäisenä marinadi, joka antaa makua perunoille ja kasviksille. Lisää kaikki marinadin aineet kulhoon ja sekoita.
Jätä marinadi odottamaan perunoiden ja kasvisten joukkoon lisäämistä.

Laita uuni lämpiämään tasalämmölle 200 asteeseen.

Pese perunat huolellisesti ja tee niistä pieniä lohkoja. Laita lohkot astiaan ja sekoita niiden joukkoon ruokaöljy ja suola. Laita leivinpaperi uunipellille ja levitä perunat pellille tasaisesti. Laita perunat kuumaan uuniin ja paista noin 20 minuuttia. Huom: Jos jääkaappiin on jäänyt edelliseltä päivältä keitettyjä perunoita, leikkaa ne kuutioiksi ja paista pannulla ruokaöljyssä ruskeiksi.

Laita paistinpannu lämpenemään liedelle. Lisää kuumalle pannulle ruokaöljy ja broilerisuikaleet. Ruskista broilerisuikaleet ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä sivuun odottamaan salaattiin lisäämistä.

Laita 2 dl vettä kattilaan ja lisää veteen pakastepavut ja -maissi. Laita kattila liedelle ja kiehauta kasvikset kypsiksi noin 3–5 minuuttia.
Ota kattila pois liedeltä ja kaada ylimääräinen vesi pois. Huuhtele kasviksia kylmällä vedellä, niin ne jäähtyvät samalla.
Pilko papuja tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Sekoita kasvikset, broileri ja perunat keskenään. Lisää marinadi niiden joukkoon.
Laita maustumaan jääkaappiin siksi aikaa, kun käsittelet tuoreita kasviksia.

Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Pese viinirypäleet ja jäävuorisalaatti. Leikkaa jäävuorisalaatti suikaleiksi ja viinirypäleet puolikkaiksi. Yhdistä tuoreet kasvikset kasvisbroileri-perunaseokseen. Sekoita salaatti ja laita tarjoiluastiaan.

Vinkki: Salaattiin voi käyttää edellisen päivänä yli jääneet pastat, lämpimät kasvikset ja paistetut broilerit. Hedelmänä voidaan käyttää sesongin mukaisia tai säilykehedelmiä oman maun mukaan. Broilerin voi korvata esimerkiksi lihapullilla, jauhelihalla, paistetulla tofulla tai soijasuikaleilla.

Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden
Kokonaisrasva: 2,19 g
Rasvasta tyydyttynyttä  0,80 g
Hiilihydraatit: 9,79 g
Suola: 0,93 g

Annoksen hinta

Neljän annoksen hinta yhteensä on alle 6 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.