Gluteeniton nakkikastike

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
6 d vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl ruokaöljyä
1 keskikokoinen sipuli
300 g nakkeja
⅔ dl juoksevaa margariinia
1 dl gluteenitonta hienoa riisijauhoa
⅓ tl mustapippuria rouheena

Esivalmistelu: Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi. Paloittele nakit pieniksi paloiksi. Laita paistinpannu lämpiämään liedelle ja lisää siihen ruokaöljy, sipuli ja nakkipalat. Ruskista nakkipalat kauniin ruskeiksi. Siirrä nakkipalat ja sipulikuutiot pois paistinpannulta toiseen astiaan odottamaan kastikkeeseen lisäämistä. Kiehauta vesi pienessä kattilassa ja lisää siihen lihaliemikuutio, jätä odottamaan kastikkeeseen lisäämistä.

Kastikkeen valmistaminen:

Lisää juokseva margariini kuumalle paistinpannulle. Sekoita hieno riisijauho rasvan joukkoon. Anna jauhojen ruskistua miedolla lämmöllä kauniin ruskeiksi koko ajan sekoittaen. Varo, etteivät jauhot pala. Lisää ruskistetun jauhosuuruksen sekaan lihaliemi kahdessa erässä samalla koko ajan sekoittaen. Keitä kastiketta koko ajan sekoittaen vähintään kolmen minuutin ajan, jotta jauhot kypsyvät.

Lisää kastikkeen joukkoon ruskistetut nakkipalat ja mustapippurirouhe. Anna kiehua vielä noin viisi minuuttia, jotta maut pääsevät tasaantumaan kastikkeessa. Tarvittaessa kastikkeeseen voi lisätä suolaa oman maun mukaan.

Vinkki: Tarjoile keitetyn perunan tai perunasoseen kanssa.

Resepti ja kuva: Sirpa Gylling (ja XX), Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden
Kokonaisrasva:  7,81 g
Rasvasta tyydyttynyttä: 1,45 g
Hiilihydraatit:  6,79 g
Suola: 0,66 g

 

Annoksen hinta

Neljän annoksen hinta yhteensä on alle 2,50 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.