Gluteenittomat tortillat kasvistäytteellä

Valmistusaineet

8 annosta

Määrä Ainesosa
Täytteen valmistaminen:
1 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
2 dl soijarouhetta
200 g vettä
½ kasvisliemikuutio
⅓ tl mustapippurirouhetta
ripaus chilijauhetta
1 valkosipulinkynsi
1 tl sokeria
⅓ tl suolaa
2 dl vihreitä papuja pakasteena
100 g säilykemaissia
200 g tomaattimurskaa
Tortillalettujen valmistaminen:
2 dl vettä
1 tl psylliumkuorijauhetta
½ tl suolaa
2 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta (esimerkiksi Pirkka)
1 dl gluteenitonta kaurajauhoa
½ dl ruokaöljyä

Tortillan täytteen valmistaminen

Kiehauta vesi vedenkeittimessä tai kattilassa liedellä. Lisää kuumaan veteen kasvisliemi. Laita hetkeksi sivuun odottamaan.

Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi. Laita paistinpannu lämpenemään liedelle ja lisää pannulle ruokaöljy. Lisää sipulit kuumalle pannulle ja paista miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää sipulien joukkoon soijarouhe ja mausteet.

Lisää joukkoon kasvisliemi kolmessa erässä välillä sekoittaen.

Lisää joukkoon pavut ja maissit sekä tomaattimurska. Kuumenna niin, että kaikki raaka-aineet lämpiävät. Tarjoile kauratortillalettujen, tuoreiden kasvisten, kermaviilikastikkeen ja salsan kanssa.

Tortillalettujen valmistaminen

Ohjeesta tulee kaksi tortillaa yhtä henkilöä kohden.

Mittaa lämmin vesi kulhoon. Lisää veden joukkoon psylliuminkuorijauhe ja sekoita tasaiseksi. 
Anna turvota noin 10 minuuttia.
Lisää joukkoon jauhot ja ruokaöljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina kahdeksaan samankokoiseen osaan. Leikkaa leivinpaperista kaksi samankokoista noin 20 x 20 senttimetrin kokoista palaa.

Laita taikinapala toisen leivinpaperin päälle ja taputtele hieman litteämmäksi. Aseta toinen leivinpaperi taikinan päälle ja kauli taikinalettu kaulimella ohueksi. Poista päällimmäisenä ollut leivinpaperi letun päältä varovasti.

Laita paistinpannu lämpenemään liedelle. Kuomoa tortillalettu kuumalle paistinpannulle leivinpaperin avulla ja paista noin kaksi minuuttia molemmin puolin niin, että tortillalettu saa kauniin ruskean värin. Poista päällimmäinen leivinpaperi, kun lettu on kokonaan kosketuksissa paistinpannuun.

Tortillaletut kannattaa säilyttää paistamisen jälkeen tuorekelmulla suojatulla lautasella, koska gluteeniton tortillalettu kuivuu helposti.

Vinkki: Talvella, kun tuoreet kasvikset ovat kalleimmillaan, voit lisätä pakastepaprikaa täytteeseen 100 grammaa ja syödä tortilloja burritojen tapaan. 
Jos lettuja tulee liikaa omaan tarpeeseen, kannattaa ne pakastaa toista kertaa varten. Letusta saa tehtyä esimerkiksi nopeita välipaloja valmistamalla niistä lämpimiä pikapizzoja tai quesadilloja.

Resepti: Sirpa Gylling, Keliakialiitto 
Kuva: Tuulamaria Lempiälä, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

1,66 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

0,26 g

Hiilihydraatit:

14,64 g
Suola: 0,75 g


Annoksen hinta

8 annoksen hinta yhteensä on alle 3 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.