Keliakialiiton kysely: 93 % jäsenistä pitää keliakiakorvausta tarpeellisena

Uutisen tyyppi: Uutinen

Keliakialiiton tuoreen jäsenkyselyn mukaan peräti 93 prosenttia jäsenistä pitää keliakiakorvausta tarpeellisena. Kyselyyn vastasi reilut 2 000 ihmistä.

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

– Korvauksen tarpeellisuutta perusteltiin muun muassa sillä, että gluteenittomat tuotteet ovat moninkertaisesti tavanomaisia kalliimpia ja gluteeniton ruokavalio on elinikäisen keliakian ainoa hoitomuoto, sen ”lääke”, toteaa Keliakialiiton toiminnanjohtaja Niina Puronurmi.

Keliakialiiton tekemän hintaselvityksen mukaan gluteeniton ruokavaliohoito aiheuttaa sairastuneelle ylimääräisiä kustannuksia yli 700 euroa vuodessa. Keliakialiiton kyselyyn vastanneet kokivat, että yhteiskunnan tulee tukea gluteenittoman ruokavaliohoidon kustannuksia lääkkeiden Kela-korvauksen tavoin. Yksi vastaajista kommentoi: ”Tuntuu lompakossa turhan raa´alta, että sairaudesta sakotetaan.”

– Mikäli keliakiaa sairastavalla ei ole varaa hoitaa sairauttaan, kasvaa vakavien ja kalliiden lisäsairauksien riski. Emme suostu riisikakkulinjalle, vaan kaikilla keliakiaa sairastavilla tulee olla mahdollisuus hoitaa sairauttaan tuloistaan riippumatta, korostaa Puronurmi.

Keliakialiitto esittää keliakiakorvauksen suuruudeksi laskelmiinsa pohjautuen 38 euroa kuukaudessa.

Kaksi puoluetta kannattaa keliakiakorvausta

Keliakialiitto selvitti, mitä mieltä eri puolueet ovat keliakiakorvauksesta. Liitto lähetti marras–joulukuussa kyselyn kahdeksan puolueen puoluetoimistolle.

– Kahdeksasta puolueesta keliakiakorvausta ilmoittivat kannattavansa Perussuomalaiset ja Suomen kristillisdemokraatit. Muiden puolueiden vastaukset olivat epävarmoja tai kielteisiä, kertoo Keliakialiiton terveydenhuollon ja sosiaaliturvan asiantuntija Minna Halve.

Suomen kristillisdemokraatit vastasivat, että keliakiakorvaus on mukana heidän vuoden 2023 vaihtoehtobudjetissaan, kuten aikaisempinakin vuosina. Perussuomalaiset puolestaan vastasivat, että he ovat esittäneet keliakiakorvauksen palauttamista viimeksi vuoden 2021 eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetissaan.

Puolueiden vaaliohjelmat huhtikuussa pidettäviin eduskuntavaaleihin olivat vielä kyselyn aikana kesken.

Kiistanalainen selvitys

Kolme puoluetta viittasi vastauksissaan sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2020 tekemään selvitykseen keliakiakorvauksen tarpeellisuudesta. Ministeriön selvityksessä korvausta ei nähty tarpeellisena.

– Ministeriön selvitys sisälsi valitettavasti useita asiavirheitä. Keliakiaa sairautena oli siinä kuvattu hyvin yksipuolisesti eikä esimerkiksi väärän tai puutteellisen hoidon aiheuttamaa ohutsuolen vauriota ollut mainittu lainkaan, toteaa Puronurmi.

Kansallinen Kokoomus pitää tärkeänä, että keliakiakorvauksen tarpeellisuutta selvitettäisiin vielä erityisesti hoitamattoman keliakian yksilöille aiheuttamien haittojen ja sairauden hoitamattomuudesta seuraavien yhteiskunnallisten kustannusten näkökulmasta.

Ruokavalio on lääke

Puronurmen mielestä kaikki puolueet eivät tunnu tiedostavan, että gluteeniton ruokavalio tulee rinnastaa lääkkeiden erityiskorvausoikeuteen.

– Keliakiaa sairastavaa ei auta, että pyritään alentamaan lääkkeiden omavastuuosuuksia, sillä keliakiaan ei ole lääkehoitoa.

Osa puolueista tarjoaa keliakiakorvauksen vaihtoehdoksi toimeentulotukea.

– Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, jota saa vain erityisen heikossa taloudellisessa tilanteessa olevat. Tällä etuudella ei ratkaista kaikille keliakiaa sairastaville tarvittavaa tukea, linjaa Puronurmi.

Puolueiden vastaukset Keliakialiiton kyselyyn löytyvät Keliakialiiton verkkosivuilta keliakialiitto.fi/puoluetoimistot-keliakiakorvaus.

Keliakialiiton vaalitavoitteet löytyvät Keliakialiiton verkkosivuilta keliakialiitto.fi/eduskuntavaalit2023.

Lisätietoja

Keliakialiiton terveydenhuollon ja sosiaaliturvan asiantuntija Minna Halve, minna.halve@keliakialiitto.fi tai p. 03 2541 390.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.