Gluteeniton jauhelihapiirakka

Valmistusaineet

1 kappaletta

Määrä Ainesosa
100 g punaista paprikaa
150 g vihreitä papuja pakasteena
150 g naudanjauhelihaa, 10 % rasvaa
⅓ tl mustapippurirouhetta
⅓ tl paprikajauhetta
2 dl kasvirasvakermaa, 15 % rasvaa
1 kananmuna
1 tl Herbes de provence -yrttimausteseosta
½ tl suolaa
50 g kermajuustoa, 17% rasvaa
Suolainen piirakkapohja
1½ dl vettä
1½ tl kuivahiivaa
½ rkl siirappia
½ tl suolaa
1½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1½ dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta (Pirkka)
1 rkl ruokaöljyä

Piirakantäytteen valmistaminen

Mittaa paprika ja pavut valmiiksi astioihin ja jätä sulamaan huoneenlämpöön. Leikkaa kohmeiset pavut pieniksi paloiksi.
Raasta juusto raasteeksi ja laita jääkaappiin odottamaan piirakkaan lisäämistä.

Valmista piirakkapohja kohoamaan alla olevan ohjeen mukaan.

Laita paistinpannu lämpenemään liedelle ja lisää kuumalle pannulle jauheliha. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan paistinpannulla.
Mausta melkein kypsä jauheliha mustapippurilla ja paprikajauheella. Siirrä kypsä jauheliha sivuun odottamaan piirakkaan lisäämistä.

Mittaa kasvirasvakerma, kananmunat, suola ja yrttimauste pieneen kulhoon. Sekoita tasaiseksi.

Laita uuni lämpenemään tasalämmölle 200 asteeseen.

Ota piirakkavuoka, jonka halkaisija on noin 28 senttimetriä. Voitele vuoka ruokaöljyllä tai margariinilla. Kaada kohonnut piirakkapohja voideltuun vuokaan ja taputtele se jauhotetuilla käsillä piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi. Lisää pohjan päälle pavut, paprika ja jauheliha. Lisää juustoraaste ja munakerma piirakan päälle.

Paista uunin keskiosassa noin 30–40 minuuttia niin, että piirakka saa kauniin ruskean värin.

Piirakanpohjan valmistaminen

Lisää reilusti kädenlämpöinen eli 42-asteinen vesi kulhoon. Sekoita kuivahiiva kaurahiutaleiden joukkoon ja lisää nesteeseen.
Lisää joukkoon siirappi, suola ja gluteeniton tumma jauhoseos ja lopuksi ruokaöljy. Sekoita taikina tasaiseksi ja laita kohoamaan vedottomaan paikkaan leivinliinalla peitettynä noin 20 minuutiksi. 

Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

6,93 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

2,35 g

Hiilihydraatit:

13,04 g
Suola: 0,79 g


Annoksen hinta

Piirakan hinta yhteensä on alle 5 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.