Ensimmäinen Lautasella-tapahtuma houkutteli tuhannet herkuttelemaan ja ostoksille Messukeskukseen

Uutisen tyyppi: Uutinen

Keliakialiiton ja Messukeskuksen järjestämillä Lautasella 2018 -messuilla vieraili perjantain ja lauantain aikana lähes 4500 kävijää. Seuraavan kerran Lautasella-tapahtuma järjestetään 26.–27.4.2019 Messukeskuksessa.

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestetyillä Lautasella-messuilla oli näytteilleasettajia lähes 80 ja ohjelmapisteitä 3. Esillä oli gluteenittomien tuotteiden lisäksi muun muassa vegaanisia tuotteita ja raakaruokaa.

- Mukana oli entistä laajempi kirjo yrityksiä, sekä isoja valtakunnallisia toimijoita että pieniä, paikallisia yrityksiä. Messukävijöille oli tarjolla laaja valikoima erityyppisiä tuotteita ja hyviä messutarjouksia, kertoo messupäällikkö Marjo Jokinen Keliakialiitosta.

- Tunnelma oli hyvä, ja tyytyväiset ihmiset lähtivät kotiin kassit täynnä erityisen hyviä tuotteita, hän jatkaa.

Kävijöille tehdyn tutkimuksen mukaan Lautasella tavoitti hyvin kohderyhmänsä: 80 % ilmoitti noudattavansa jotain erityisruokavaliota tai asuvansa taloudessa, jossa joku noudattaa erityisruokavaliota. 93 % kävijöistä ilmoitti saaneensa vinkkejä, tukea tai tietoa ruokavaliosta, jota noudattaa. Erityisesti tietoa haettiin gluteenittomasta ruokavaliosta sekä vegaani- ja vegeruokavaliosta.

- Päätös toteuttaa erityisruokavaliomessut yhteistyössä Messukeskuksen kanssa osoittautui hyväksi. Sekä messuvieraat että näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä tapahtumaan, sanoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Leila Kekkonen.

Keliakialiitto järjesti ensimmäiset gluteenittomuuteen keskittyvät messut 13 vuotta sitten Helsingissä ja sen jälkeen neljä kertaa Tampereella. Tapahtuma on kasvanut joka kerta isommaksi. Lautasella-messut järjestetään myös ensi vuonna.

- Yhteistyö Messukeskuksen kanssa mahdollistaa sen, että pystymme järjestämään tapahtuman jatkossa joka vuosi. Vahvan kumppanin kanssa on helppo kehittää tapahtumaa niin, että se palvelee gluteenittomuudesta kiinnostuneita entistä paremmin, Kekkonen iloitsee.

Keliakia edelleen alidiagnosoitu sairaus

Myös Lautasella 2018 -messujen tiedotustilaisuudessa puhunut professori Kalle Kurppa piti siirtymistä Helsinkiin hyvänä. Hän korosti, miten vakavasta sairaudesta keliakiassa on kyse ja miten tärkeää keliakian diagnosointi on.

- Keliakia on edelleen alidiagnosoitu sairaus. Yritämme löytää kaikki sairastavat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa 1–2 prosenttia ihmisistä sairastaa keliakiaa. USA:ssa 6 miljoonaa ihmistä syö gluteenitonta. Heistä 200 000 sairastaa keliakiaa, kun luvun pitäisi olla 3 miljoonaa.

Jotta kaikki keliakiaa sairastavat löydettäisiin, pitäisi koko väestö seuloa. Siitä kannattaako kaikkia seuloa, tarvitaan vielä lisätutkimusta. Tällä hetkellä Suomessa seulotaan keliakiaa sairastavien lähisukulaisia ja 1-tyypin diabetesta sairastavia. Keliakiadiagnoosit tehdään tähystyksellä, mikä on kallis ja haasteellinen toimenpide.

- Tavoitteena on, että diagnoosit voitaisiin tehdä verikokeesta. Olen toiveikas sen suhteen, että niin tapahtuu tulevaisuudessa, Kurppa totesi.

Tällä hetkellä diagnoosiin tarvitaan vielä aina tähystystutkimus.

Kurppa muistutti siitä, että keliakian oireet ovat moninaisia ja sairaus voi puhjeta missä iässä tahansa.

Keliakialiiton osastolta sai muun muassa tuotteita ja ravitsemusneuvontaa.

Kalle Kurpan luennot vetivät ison lavan katsomon täyteen sekä perjantaina että lauantaina.

Lauantaina gluteenitonta välipalaa kokkaavat pikkukokit hurmasivat messujen näytöskeittiössä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.