Keliakiakorvauksen palauttamisesta talousarvioaloitteita

Keliakiakorvauksen palauttamisesta on tehty ainakin kaksi talousarvioaloitetta. Toisen aloitteen on tehnyt Keliakialiiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Tanus (kd.) ja toisen kansanedustaja Pia Kauma (kok.). Molemmissa aloitteissa ehdotetaan, että valtion vuoden 2020 talousarvioon lisätään 15 miljoonaa euroa keliakiakorvausta varten. Keliakiakorvaus olisi 31 euroa kuukaudessa. 

Talousarvioaloitteiden jättöaika päättyi 18.10.2019. Kansanedustajat jättivät alustavan laskelman mukaan noin 400 talousarvioaloitetta liittyen valtion vuoden 2020 talousarvioon. Kaikki edustajien jättämät talousarviot tulevat verkkopalveluun näkyviin lokakuun aikana.

- Olen käynyt paljon keskusteluja eduskunnassa edustajien kanssa keliakiakorvauksesta. Asia on saanut laajaa kannatusta puheissa. Toivon, että monet edustajat ovat jättäneet talousarvioehdotuksen keliakiakorvauksesta. Mitä useampi on jättänyt ehdotuksen, sitä suuremmat mahdollisuudet on saada asia läpi, Tanus toteaa.

Talousarvioesitys valtiovarainvaliokuntaan

Talousarvioesityksen varsinainen käsittely tapahtuu valtiovarainvaliokunnassa. Valiokuntakäsittelyn jälkeen asia palaa joulukuussa täysistuntokäsittelyyn. Täysistuntokäsittelyn pohjana on tuolloin valtiovarainvaliokunnan mietintö. 

Talousarvioaloite on kansanedustajan tekemä aloite, joka sisältää ehdotuksen valtion talousarvioon lisättävästä tai siitä poistettavasta määrärahasta tai muusta päätöksestä. Talousarvioaloitteet tehdään ja käsitellään kunkin vuoden talousarvioesityksen yhteydessä. 

- Haluan kannustaa jäseniämme ottamaan aktiivisesti yhteyttä omiin edustajiinsa ja kysymään, ovatko omat edustajat tehneet jotain asian eteen. Hienoa, jos saamme keliakiakorvausasiaa eteenpäin, Tanus kiittää.

Keliakialiiton puheenjohtaja Sari Tanus.

Keliakiakorvaus

  •  Keliakiaa sairastaville yli 16-vuotiaille aikuisille ei tällä hetkellä ole ruokavaliohoidon aiheuttamiin kustannuksiin kohdennettua tukea.
  • Kelan maksama ruokavaliokorvaus lakkautettiin vuonna 2016.
  • Keliakialiitto ehdottaa keliakiakorvaukseksi 31 euroa kuukaudessa, mikä tekee 15 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Gluteenittoman ruokavalion kustannukset ovat keskimäärin 62 euroa kuukaudessa eli 744 euroa vuodessa.
  • Hoitamattomana keliakia saattaa altistaa monille lisäsairauksille. Yleisimpiä ovat esimerkiksi anemia, masennus, osteoporoosi, ja vakavimmillaan suoliston syöpä. Mikäli keliakiaa sairastavalla ei ole taloudellisesti mahdollisuutta hoitaa itseään, vaikutukset yhteiskunnalle tulevat moninkertaisesti kalliimmaksi kuin ruokavaliokorvauksen maksaminen

Lue lisää verkkosivuiltamme kohdasta Sosiaaliturvaa ja tukea.