Keliakialiitto valitsi vuoden gluteenittomaksi tuotteeksi Pirkka gluteeniton pullataikinan

Uutisen tyyppi: Uutinen

Vuoden gluteenittomaksi yritykseksi valittiin Kakkutupa, kunniamaininnan sai Lihajaloste Korpela

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Keliakialiitto julkisti tunnustukset tänään 27.4. käynnistyneillä Lautasella 2018 -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Vuoden gluteeniton tuote -palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2001 ja Vuoden gluteeniton yritys/tuote -palkinto 2004. Sopivia palkittavia saavat ehdottaa aina sekä kuluttajat että yritykset ja lopulliset valinnat tekee Keliakialiiton kokoama raati.

- Kilpailun avulla haluamme osoittaa arvostusta ja tunnustusta nopeasti kehittyvälle gluteenittomalle toimialalle ja sen toimijoille sekä kannustaa jatkuvaan tuotekehittelyyn, kertoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Leila Kekkonen.

Tänä vuonna Vuoden gluteeniton tuote -tunnustuksen saajaksi tuli 13 eri ehdotusta. Näistä raati piti parhaana viime vuoden toukokuussa kauppoihin tullutta Pirkan gluteenitonta pullataikinaa, joka on kehitetty yhteistyössä Vuohelan Herkun kanssa.

- Gluteeniton pullataikina on loistava uusi innovaatio. Se on kätevä tuote, josta saa nopeasti pyöräytettyä pullat tai vaikka munkit itselle tai vieraille. Gluteenittoman pullan leipominen on usein haasteellista, mutta tämä valmistaikina takaa onnistuneen lopputuloksen, raati perusteli valintaansa.

Palkinnon vastaanottivat Lautasella-messuilla Keskon myyntipäällikkö Teemu Karjalainen ja Vuohelan Herkun Eila Saarinen.

- Tuote on tehty kuluttajien toiveesta maku edellä, Karjalainen kertoi.

Kakkutupa oli raadin yksimielinen suosikki

Vuoden gluteeniton yritys/palvelu -kilpailussa oli ehdolla 10 eri yritystä. Raati valitsi yksimielisesti voittajaksi helsinkiläisen Kakkutuvan, jota myös kuluttajat ehdottivat eniten.

Kakkutupa on Helsingin Konalassa toimiva täysin gluteeniton konditoria-leipomo, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2010. Leipomolla on laaja valikoima erilaisia gluteenittomia tuotteita. Leipomon yhteydessä toimii myös myymälä ja pieni kahvila.

- Kakkutuvan tuotteet ovat ammattitaidolla tehtyjä, maukkaita ja erilaisia kuin muilla. Tuotevalikoima on monipuolinen, raati perusteli valintaansa.

Vuoden gluteeniton yritys/palvelu -kilpailussa jaettiin tänä vuonna varsinaisen palkinnon lisäksi myös kunniamaininta. Sen raati myönsi Lihajaloste Korpelalle.

- Lihajaloste Korpela on panostanut viime aikoina kiitettävästi gluteenittomuuteen. Yritys on tuonut markkinoille kotimaisia gluteenittomia valmisruokia, kuten broilerinugetteja, joita ei ole aiemmin ollut markkinoilla. Tuotteet ovat maukkaita ja käteviä käyttää, raati perusteli valintaansa.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.