Opinnäytetyö: Gluteenittomat tuotteet halutaan yhteen paikkaan

Uutisen tyyppi: Uutinen

Opinnäytetyössä selvitettiin kuluttajien toiveita gluteenittomien tuotteiden sijoittelusta ja merkitsemisestä kaupoissa. 86 prosenttia vastanneista toivoi, että gluteenittomat tuotteet olisi keskitetty yhteen paikkaan.

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Kuvituskuva: Adobe Stock

Gluteenittomien tuotteiden sijoittelutavat ja merkinnät vaihtelevat paljon eri kaupoissa. Selkein ero on sijoittelutapojen välillä. S-ryhmän kaupoissa gluteenittomat tuotteet on sijoitettu hajautetusti eli samalla logiikalla kuin tavanomaiset tuotteet. K-ryhmän kaupoissa gluteenittomat tuotteet on sijoitettu keskitetysti eli omaan gluteenittomille tuotteille varattuun esillepanoonsa.

Opinnäytetyössä tehdyn sähköisen kyselyn perusteella gluteenittomia tuotteita ostavat kuluttajat pitävät keskitettyä sijoittelutapaa parhaana. Kyselyyn vastasi yli 800 gluteenittomia tuotteita ostavaa kuluttajaa. Kuluttajille suunnatun kyselyn lisäksi opinnäytetyössä tehtiin kaksi haastattelua. Haastateltavina oli yksi S-ryhmän ja yksi K-ryhmän edustaja.

Tuotteet helpompi löytää

Yli puolet kyselyn vastaajista piti gluteenittomien tuotteiden löytämistä kaupoista helppona. Kuitenkin lähes 40 prosenttia kyselyyn vastanneista piti sitä vaikeana. Syinä olivat esimerkiksi hajautettu sijoittelutapa sekä pienet ja epäselvät merkinnät.

Kyselyyn vastanneiden mielestä keskitetty sijoittelutapa helpottaa gluteenittomien tuotteiden löytämistä. Myös tuttu kauppa ja selkeät merkinnät auttoivat vastanneiden mielestä gluteenittomien tuotteiden löytämistä.

Kyselyn perusteella keskitetty sijoittelutapa tekee myös kaupan merkinnöistä selkeämpiä. Vastanneet pitivät merkintöjä riittävinä etenkin gluteenittomien tuoreleipien kohdalla.

Kaupan alan edustajien haastatteluissa paljastui, että molemmissa kauppaketjuissa gluteenittomat tuoreleivät sijoitetaan keskitetysti omaan hyllyynsä tai hyllynpäätyyn.

Kyselyyn vastanneiden mielestä keskitetty sijoittelutapa tekee merkinnöistä selkeämpiä ja helpottaa gluteenittomien tuotteiden erottamista muista tuotteista.

Valikoima ratkaisee kaupan

Gluteenittomien tuotteiden hyvä valikoima vaikuttaa kyselyn perusteella selvästi eniten siihen, mihin kauppaan gluteenittomia tuotteita ostava menee tekemään ostoksiaan. Yli 80 prosenttia vastaajista valitsi hyvä gluteeniton valikoima -vaihtoehdon kuudesta eri vaihtoehdosta.

Seuraavaksi eniten kaupan valintaan vaikuttaa kyselyn mukaan gluteenittomien tuotteiden helppo löydettävyys, kuten selkeät opasteet ja hyllymerkinnät. Kaupan sijainti oli vasta kolmantena syynä kaupan valintaan tässä kyselyssä, vaikka se useimpien muiden tutkimuksien mukaan on tärkein syy kaupan valintaan.

Myös gluteenittomien tuotteiden hinta vaikutti kyselyyn vastanneiden kaupan valintaan.

Turvallisuus huolestuttaa

Gluteenittomien tuotteiden turvallisuus herättää vastaajien keskuudessa ajoittain huolta. Lähes puolet kyselyyn vastanneista oli ollut joskus tai usein huolissaan siitä, että gluteenittomaan tuotteeseen sekoittuu gluteenia muista tuotteista. Eniten huolestutti kuivatuotteiden, etenkin jauhojen turvallisuus.

Gluteenittomien tuotteiden turvallisuuteen kiinnitetään kaupoissa huomiota asettamalla ne erilleen gluteenia sisältävistä tuotteista. Turvallisuuteen kiinnitetään huomiota etenkin gluteenittomien kuivatuotteiden kohdalla. Ne pyritään esimerkiksi sijoittamaan omaan hyllyyn tai hyllynpäätyyn tai vähintään ylähyllylle.

Toiveita kannattaa esittää

Sekä S- että K-ryhmän kaupoissa tehdään paljon kokeiluja sijoittelu- ja merkitsemistapojen parantamiseksi. Niiden kehittämisessä kuunnellaan asiantuntijoiden, järjestöjen ja etenkin asiakkaiden mielipiteitä ja toiveita. Sijoittelu- ja merkitsemistapoihin vaikuttavat kuitenkin erilaiset tiloihin ja tuotteiden rajaamiseen liittyvät haasteet.

Opinnäytetyön johtopäätöksien perusteella gluteenittomien tuotteiden sijoittelu- ja merkintätavat saadaan vastaamaan paremmin kuluttajien tarpeita, jos gluteenittomat tuotteet sijoitetaan omaan esillepanoonsa ja niiden merkitsemiseen käytetään isompia ja selkeämpiä merkintöjä.

Saana Kittamaan opinnäytetyö Gluteenittomien elintarvikkeiden sijoittelu ja merkitseminen päivittäistavarakaupoissa on luettavissa verkossa täällä.

Sisältö: Saana Kittamaa

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.