Oppilaiden erityisruokavaliot huomioitava myös poikkeusoloissa

Uutisen tyyppi: Uutinen

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Keliakialiitto on huolissaan erityisruokavalioiden huomioimisesta kouluruokailussa koronapandemian aikana. Useissa kunnissa on ryhdytty korvaamaan kouluruokailua kotiin jaettavilla ruokakasseilla tai ruoka-annoksilla. Osa kunnista on ilmoittanut, että ei voi huolehtia oppilaiden erityisruokavalioista poikkeusaikana. 

Poikkeusolot eivät poista jo olemassa olevia lasten ja nuorten sairauksia. Esimerkiksi keliakiaa sairastavat lapset joutuvat huolehtimaan tarkasta gluteenittomasta ruokavaliosta poikkeusoloista huolimatta. Kuntien tulisi huomioida oppilaiden erityisruokavaliot myös näinä poikkeusaikoina, korostaa Keliakialiiton toiminnanjohtaja Ilkka Repo

Repo muistuttaa, ettei lääkärin diagnosoimasta sairaudesta ja siihen määrätystä hoidosta voi joustaa edes poikkeusoloissa ilman vakavia seurauksia. 

Keliakia on elinikäinen sairaus, jonka ainoa hoitomuoto on ehdottoman tarkka gluteeniton ruokavalio. Keliakian hoitamatta jättäminen altistaa lapsia ja nuoria useille lisäsairauksille. Näitä ovat kasvuhäiriöt, puberteetin viivästyminen, osteoporoosi ja anemia.

Gluteenittomasta ruokavaliosta huolehtiminen pitää yllä yleiskuntoa ja ennaltaehkäisee siten koronaan sairastumista. Kouluruokailu pitää yllä oppilaan fyysistä hyvinvointia ja tukee oppimista.

Perheiden tilanteet haastavia

Keliakialiiton sosiaaliturvan ja terveydenhuollon asiantuntija Minna Halve on huolissaan taloudellisesti heikossa asemassa olevien perheiden selviämisestä. Lisääntyneet ruokailut kotona aiheuttavat merkittävän lisäkulun perheiden arkeen.

Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia 59 euroa kuukaudessa. Samassa perheessä saattaa olla useampikin gluteenitonta ruokavaliota noudattava lapsi, sillä keliakia on perinnöllinen sairaus. Kunnan tarjoama kouluruoka on näille perheille ehdottoman tärkeä, minkä vuoksi sairauden vuoksi tarvittavat erityisruokavaliot tulisi huomioida, Halve toteaa.

Kouluruokailu on suomalaisen koulujärjestelmän ylpeyden aihe ja monen lapsen täysipainoisen ruokailun kulmakivi. Kouluruokailulla on pitkä katkeamaton historia Suomessa. Maksuton kouluruokailu kaikille oppivelvollisuuskoulujen oppilaille aloitettiin sota-ajan jälkeen vuonna 1948. 

Arkistokuva. Gluteeniton koululounas Suupanniityn koulussa Pirkkalassa tammikuussa 2020.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.