Sari Tanus jatkaa Keliakialiiton puheenjohtajana

Uutisen tyyppi: Uutinen

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Kansanedustaja, erikoislääkäri Sari Tanus jatkaa Keliakialiiton puheenjohtajana vuodet 2021–2022. Tanus valittiin yksimielisesti jatkokaudelle Keliakialiiton liittokokouksessa 19. syyskuuta.

 –  Lämmin kiitos luottamuksesta uudelle kaudelle. Kahden vuoden aikana on tehty paljon muun muassa keliakian ja gluteenittomuuden näkyvyyden hyväksi. Oikeaa tietoa tarvitaan edelleen, sillä noin 70 000 suomalaista sairastaa tietämättään keliakiaa. Työtä siis riittää edelleen, toteaa Tanus. 

Keliakiaa tietämättään sairastavien löytäminen on puheenjohtajan mielestä tärkeää sekä inhimillisesti, että ihmiset saavat oikeaa hoitoa ja välttävät lisäsairaudet, että yhteiskunnallisesti, jotta terveydenhuollon kustannukset madaltuvat.

Kansanedustaja, erikoislääkäri Sari Tanus valittiin Keliakialiiton puheenjohtajaksi toiselle kaudelle. Hän pitää keliakiakorvauksen saamista ensisijaisen tärkeänä keliaakikoiden hyvän sairaudenhoidon saavuttamisessa.

Keliakiakorvaus saatava takaisin 

Työ keliakiakorvauksen takaisin saamiseksi jatkuu koko keliakiajärjestössä edelleen, ja puheenjohtaja ajaa asiaa voimakkaasti. 

 – Tuhannet keliakiaa sairastavat odottavat erittäin tarpeellista keliakiakorvausta takaisin. Korona-aikana keliakiakorvauksen tarve on monissa perheissä entisestään korostunut, Tanus painottaa. 

Kahviloihin ja ravintoloihin Tanus toivoo lisää gluteenittomia vaihtoehtoja. 

 – Kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa gluteenittomia vaihtoehtoja tulisi olla tarjolla yhtä hyvin kuin kasvisvaihtoehtoja, hän toteaa. 

Puheenjohtaja haluaa välittää kiitokset koko järjestölle. 

 –  Haluan lämpimästi kiittää kaikkia keliakiajärjestön vapaaehtoisia, työntekijöitä ja jäseniä. Teette tavattoman arvokasta työtä. Järjestöä ei olisi ilman teitä, Tanus toteaa.

Liittokokous pidettiin etänä 

Kahden vuoden aikana keliakiajärjestössä on vahvistettu digitaalista osaamista. Yksi osoitus siitä oli liittokokous. Liittokokoukseen oli koronaepidemian vuoksi ensimmäistä kertaa mahdollista osallistua myös etäyhteyksin. Kokous pidettiin Teams-sovelluksen avulla, ja äänestyksissä käytettiin Webropol-työkalua. 

 –  Kokous sujui kaikin puolin hyvin. Yhteydet toimivat ja osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä kokemukseen, kertoo vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Marjo Aspegren

Liittokokoukseen osallistui 26 äänivaltaista liittokokousedustajaa 21:stä eri keliakiayhdistyksestä eri puolilta maata.

Liittokokouksen puheenjohtajana toiminut Lea Mäkelä Hämeen keliakiayhdistyksestä (oik.) sekä sihteerinä toiminut Keliakialiiton vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Marjo Aspegren kiittivät Teams-sovelluksella järjestetyn kokouksen sujuvuutta.

Uusia jäseniä hallitukseen 

Keliakialiiton liittohallitukseen valittiin vuosille 2021–2022 uusiksi varsinaisiksi jäseniksi Tarja Karjalainen Kajaanista, Soile Kela Hämeenlinnasta, Hannu Litja Kuopiosta sekä Auli Siipola Tampereelta. 

Liittohallituksessa jatkavat lisäksi varapuheenjohtajana Annikki Soudunsaari sekä varsinaisina jäseninä Sari Hautamäki Isokoskelta, Kati Kiljunen Porista, Johanna Niemelä Helsingistä ja Jarmo Rakkolainen Mynämäeltä. 

Liittohallituksen yleisvarajäseniksi valittiin Marja Penttilä Helsingistä ja Maarit Tellikka Saarijärveltä. Yleisvarajäseninä toimivat lisäksi Veikko Hillilä Kokkolasta ja Birthe Johansson Vaasasta. 

Jäsenmaksuksi 28 euroa 

Liittokokous päätti ensi vuoden jäsenmaksun suuruudeksi 28 euroa. Keliakialiitolle tästä summasta ohjautuu 17 euroa ja paikalliselle keliakiayhdistykselle 11 euroa.

Vaalitoimikuntaan valittiin vuodelle 2021 puheenjohtajaksi Hanna Kuntonen ja jäseniksi Lea Mäkelä, Maritta Palmroth, Milla Törmä ja Päivi Valkeinen.

Lisäksi kokouksessa vahvistettiin vuoden 2019 tilinpäätös, päätettiin vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille, hyväksyttiin vuoden 2021 toimintasuunnitelma ja talousarvio.  

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.