Vuoden 2018 keliakiatutkijaksi valittiin vatsaoireita tutkinut Pilvi Laurikka

Uutisen tyyppi: Uutinen

Keliakialiitto on palkinnut Vuoden 2018 keliakiatutkijana lääketieteen tohtorin Pilvi Laurikan. Palkinto luovutettiin Tampereella Keliakialiiton liittokokouksessa 19. toukokuuta.

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Oman tutkimuksen saama tunnustus motivoi tutkijaa, kiitteli Pilvi Laurikka Varalassa.

Laurikka väitteli lääketieteen tohtoriksi joulukuussa 2017. Hänen väitöskirjansa käsittelee keliaakikkojen pitkittyneitä vatsaoireita. Väitöskirjan valmistuttua Laurikka on jatkamassa osin samaa aihepiiriä käsittelevää keliakiatutkimusta post doc -tutkijana Tampereen yliopiston Keliakiatutkimuskeskuksessa.

-Vuoden keliakiatutkija -tunnustus tuo viestiä, että oma tutkimusaihe on tärkeä. Samaa viestiä on tullut ihmisiltä laajemminkin, mikä tietenkin motivoi tutkijaa, Laurikka kiitteli Varalassa.

Laurikka tekee aktiivisesti yhteistyötä Keliakialiiton kanssa. Hän hoitaa liiton asiantuntijalääkärin sijaisuutta elokuun loppuun saakka ja vastaa joka toinen maanantai-ilta neuvontapuhelimeen. Laurikka myös luennoi liiton järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla ja keliakiayhdistysten tilaisuuksissa. Keliakialiitto on myöntänyt Laurikalle tutkimusapurahat väitöstutkimukseen vuosina 2013 ja 2015.

Laurikka on kotoisin Mäntästä. Hän on valmistunut lääkäriksi vuonna 2015 Tampereen yliopistosta, erikoistuu parhaillaan sisätauteihin ja työskentelee Seinäjoen keskussairaalassa.

1000 euron suuruinen tunnustus
Vuoden keliakiatutkijan tunnustusapuraha on suuruudeltaan 1 000 euroa. Liitto valitsee Vuoden keliakiatutkijan vuosittain.

- Haluamme palkinnolla osoittaa arvostusta keliakiatutkimukselle. Tutkimus on tärkeä avain sairauden syntymekanismien ymmärtämiseen ja sen entistä parempaan hoitoon. Tutkimustyö edellyttää tekijältään pitkäjänteisyyttä, paneutumista, tuhansia työtunteja ja suurta intohimoa, totesi Keliakialiiton toiminnanjohtaja Leila Kekkonen palkintoa luovuttaessaan.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.