Helsinkiläiselle Happy Wafflelle Gluteenittoman palvelun merkki

Uutisen tyyppi: Uutinen

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Keliakialiitto on myöntänyt Gluteenittoman palvelun merkin Happy Waffle Helsingille. Vohvelikahvila valmistaa kaikki vohvelinsa gluteenittomasta taikinasta ja niitä saa sekä suolaisena että makeana. Myös lähes kaikki täytteet ovat gluteenittomia. 

 Monet gluteenitonta ruokavaliota noudattavat ovat tottuneet siihen, etteivät he saa samoja herkkuja kuin muut. Gluteenittoman palvelun merkin avulla haluamme tehdä keliaakikoiden olon turvalliseksi, kun he tilaavat meiltä. Nykyinen gluteeniton reseptimme on yli kahden vuoden kehittelyn tulos, kertoo Happy Wafflen toinen yrittäjä Arnold Siku

Yritys sai alkunsa pari vuotta sitten pop up -kahvilasta, jossa tehtiin erikseen gluteenittomia ja tavanomaisia vohveleita. Siku ja toinen yrittäjä Helmi Hannus päättivät ottaa kahvilaan käyttöön vain yhden taikinan, joka on aina gluteeniton. Tämä valinta osoittautui helpommaksi tekijöille ja turvallisemmaksi asiakkaille.  

Meidän ei tarvitse enää miettiä, millä vohveliraudalla on paistettu mitäkin taikinaa eikä esimerkiksi merkitä taikina-astioita, Siku toteaa.  

Happy Wafflen yrittäjät Arnold Siku ja Helmi Hannus.

Kymmenen ”merkillistä” yritystä 

Keliakialiitto kehitti Gluteenittoman palvelun merkin helpottamaan gluteenitonta ruokavaliota noudattavien ruokailua kodin ulkopuolella. Ensimmäiset merkit myönnettiin huhtikuussa 2017, ja nyt ”merkillisiä” yrityksiä on kymmenen.  

Merkin avulla gluteenitonta tarvitseva asiakas voi valita itselleen helposti turvallisen ravintolan tai kahvilan. Yritys puolestaan voi merkin avulla kertoa omasta osaamisestaan ja erottautua kilpailijoista, kertoo markkinoinnin ja varainhankinnan asiantuntija Marjo Jokinen Keliakialiitosta. 

Happy Waffle tarjoaa suolaisia ja makeita gluteenittomia vohveleita.

Kaiken ei tarvitse olla gluteenitonta 

Merkin saadakseen yrityksen on suoritettava Keliakialiiton koulutus ja todistettava osaamisensa gluteenittomuudesta. Gluteenittomuuden toteutuminen yrityksessä käydään tarkistamassa paikan päällä.  

Gluteenittoman palvelun merkin voi saada vain sellainen yritys, jossa gluteenittomuus on kunnossa. Käytännössä tämä tarkoittaa tarkkuutta jokaisessa valmistusvaiheessa ja tarjoilussa. Kaiken tarjottavan ei tarvitse olla gluteenitonta, toteaa Jokinen.  

Merkkijärjestelmä perustuu Euroopan keliakialiittojen kattojärjestön AOECS:n standardeihin. 

Gluteenittoman palvelun merkin omaavat yritykset ovat: Cafe Rovaniemi (Rovaniemi), Pella´s café (Tampere), Geisarinna (Kotka), Sisustuskahvila Ruufus (Seinäjoki), Porokylän leipomon Kahvila-leipomomyymälä (Nurmes), Alleduuri (Tampere) ja Raw’n More (Helsinki), Luomuravintola Timjami (Tampere), Norlandia Tampere Hotel (Tampere) ja Happy Waffle (Helsinki).

Katso tästä kaikki merkin saaneet yritykset.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.