Gluteenittomien tuotteiden kehitys on ollut huimaa
Uutisen tyyppi: Artikkeli
Kun Keliakialiitto perustettiin vuonna 1976, valmiita gluteenittomia tuotteita ei juuri ollut. 50 vuoden aikana gluteenittomien tuotteiden valikoima ja laatu ovat parantuneet merkittävästi. Gluteenittomia tuotteita 2026 -oppaassa erilaisia gluteenittomia tuotteita löytyy jo lähes 1 400.
- Julkaistu
- Teksti Leila Alivuotila
- Kuvat Keliakialiiton arkisto
Gluteenitonta ruokavaliota noudattavien elämä on muuttunut 50 vuodessa kaupassa myytävien tuotteiden osalta valtavasti. Keliakialiiton perustamisen aikoihin keliakia tunnettiin huonosti ja kaupoista löytyi gluteenittomana lähinnä vain perunajauhoa ja maissitärkkelystä.
Liiton toimistolla oli pitkään hylly, jossa olivat esillä lähes kaikki myynnissä olevat gluteenittomat tuotteet. Tuotteet olivat esillä myös sopeutumisvalmennuskursseilla.
Monet pitkään keliakiaa sairastaneet muistavat Juvel-jauhoseoksen, jota Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta eli SOK alkoi tuoda Ruotsista Suomeen. Jos halusit syödä gluteenitonta leipää, se piti leipoa itse. Tietoa tuotteista ja reseptejä oli hyvin niukasti. Toki myös diagnosoituja keliakiaa tai ihokeliakiaa sairastavia oli vähän. Muista gluteenitonta ruokavaliota noudattavista ei vielä puhuttu mitään.
1980-luvulla tuotekehitystä
Kotimaisista valmistajista Brander toi markkinoille ensimmäiset gluteenittomat tuotteensa jo 1970-luvulla. Kyseessä olivat vuokaleivät, kuten pinaattileipä.
Gluteenittomien tuotteiden varsinainen tuotekehitys alkoi 1980-luvulla, jolloin leipominen alkoi siirtyä kotikeittiöistä leipomoihin. Tiedon määrä sairaudesta ja gluteenittomuudesta kasvoivat samaan aikaan. Keliakia-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1985, mikä osaltaan lisäsi tietoa keliakiasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta.
Markkinoilla oli vielä 1980–1990-luvuilla hyvin vähän gluteenittomia leipiä ja leivonnaisia. Riisikakuista, näkkileivistä ja muffinsseista on moni keliaakikko saanut tarpeekseen, sillä vain niitä oli usein tarjolla.
Raision ensimmäiset gluteenittomat jauhoseokset tulivat markkinoille vuonna 1981. Moilas toi ensimmäiset gluteenittomat tuotteensa myyntiin vuonna 1985 ja Vuohelan Herkku aloitti toimintansa maatalouden sivuelinkeinona vuonna 1989. Tuotekehitys oli uuden opettelua sekä leivontateknisesti että raaka-aineiden osalta.
Kaura sallittiin 1990-luvulla
Kotimaista tattaria alkoivat jauhaa ensimmäisinä Keskisen Mylly vuonna 1995 ja Virtasalmen Viljatuote vuonna 1996.
Paikallisissa keliakiayhdistyksissä toimi ensimmäisinä vuosikymmeninä omia ”jauhopiirejä”. Yhdistykset ostivat isoja säkillisiä jauhoja, pussittivat ne pienempiin ja myivät eteenpäin. Yhdistykset ja yksittäiset jäsenet toimivat myös yhteistyössä tuotevalmistajien kanssa, kun ne kehittivät uusia tuotteita.
Vuonna 1997 Suomessa linjattiin, että kaura sopii aikuisille keliaakikoille ja hyvässä hoitotasapainossa oleville ihokeliaakikoille. Vuonna 2001 se sallittiin myös lapsille ja kaikille ihokeliakiaa sairastaville. Miedon makuinen kaura sopi moneen tuotteeseen, joten sen salliminen vilkastutti tuotekehitystä. Markkinoille tuli muun muassa valmiita gluteenittomia piirakoita ja taikinoita.
Vuonna 2004 ensimmäiset Gluteenittoman tuotteen merkit
Keliakialiitto alkoi palkita ja kannustaa yrityksiä tuotekehityksestä myöntämällä Vuoden gluteeniton tuote -tunnustuksia. Ensimmäisen tunnustuksen sai vuonna 2001 leipomo Suloiset Gluteenittomat valmistama hapanvuoka-leipä. Sittemmin kisassa on palkittu muun muassa pizzoja, leipiä, pastoja ja taikinoita. Lue lisää uusimmasta palkitusta tuotteesta.
Keliakialiitto myönsi ensimmäiset Gluteenittoman tuotteen merkin käyttöoikeudet vuonna 2004. Merkin käyttöoikeuden saivat Finnamyl, Moilas, Ravintoraisio, Ruokakesko ja Virtasalmen Viljatuote yhteensä 44 tuotteelle.
Merkkijärjestelmä täydensi lainsäädännön vaatimuksia ja helpotti arjen valintoja. Helposti tunnistettava merkki kertoo tuotteen turvallisuudesta gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Nykyisin merkki on Suomessa myönnetty 22 yrityksen noin 400 tuotteelle ja koko Euroopassa yli 23 000 tuotteelle.
Gluteenittomat tuotteet ovat yleistyneet erikoistuotteista valtavirran tuotteiksi.
Tuotekehitys jatkuu
Gluteenittomien tuotteiden tuotekehitys on jatkunut 2000-luvulla vilkkaana. Gluteenitonta ruokavaliota noudattaa arviolta noin 150 000 suomalaista. Kun kysyntä kasvaa, kasvaa myös tarjonta. Gluteenittomat tuotteet ovat yleistyneet erikoistuotteista valtavirran tuotteiksi. Erilaiset kuluttajatrendit vaikuttavat myös gluteenittomien tuotteiden kysyntään.
- Uusimmassa Gluteenittomia tuotteita -oppaassa (pdf) on listattuna yli 20 tuotekategoriaan liki 1 400 gluteenitonta tuotetta. Lisää listauksia löytyy Keliakialiiton verkkosivuilta Listauksia tuoteryhmittäin.
- Kattavan käsityksen tämän hetkisestä gluteenittomien tuotteiden valikoimasta saa Keliakialiiton järjestämiltä Gluteeniton elämä -messuilta. Messut järjestetään 24.–25. lokakuuta Tampere-talossa.
Keliakialiiton 50-vuotisjuhlavuoden juttusarjassa kerromme gluteenittomuuden vuosikymmenistä eri näkökulmista.
Juttu on julkaistu ensin Gluteeniton elämä 2/2026 -lehdessä.
Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat artikkelit
Puheluista someen – 50 vuotta vapaaehtoistoimintaa
Vapaaehtoistyöllä on ollut suuri merkitys ja rooli Keliakialiiton toiminnassa koko sen 50-vuotisen historian ajan. Liittoon kuuluvien 30 paikallisen keliakiayhdistyksen toiminta perustuu yhä lähes…
Keliakialiitto – 50 vuotta gluteenitonta elämää yhdessä
Keliakialiitto juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Suomen Keliakiayhdistys, joka on Keliakialiiton edeltäjä, perustettiin 19. lokakuuta vuonna 1976 Helsingin lastenklinikalla. Yhdistys sai…
Keliakiaviikolla juhlitaan yhdessä gluteenittomuutta ja muistutetaan turvallisten ruokailujen merkityksestä
Valtakunnallisella keliakiaviikolla 31.8.–6.9. juhlitaan tänä vuonna yhdessä gluteenittomuutta ja Keliakialiiton 50-vuotista toimintaa. Keliakiaviikon tavoitteena on lisätä tietoa keliakiasta…