"Tämähän on keliaakikon taivas!" Kävijät tyytyväisiä Lautasella 2019 -messuihin

Uutisen tyyppi: Uutinen

  • Julkaistu

”Tämähän on keliaakikon taivas!”, huokaisi yksi jos toinenkin messuvieras saapuessaan Helsingin Messukeskuksessa järjestetyille erityisruokavaliomessuille.  

Ellen, 9, ja Enni, 10, Latvala tulivat messuille Lapualta. Pokemon-hattuihin sonnustautuneet sisarukset pääsivät heti messuille tullessaan maistelemaan uutuuksia.  

Ennillä diagnosoitiin ihokeliakia vähän ennen koulun alkamista.   

− Joskus vähän harmittaa, kun muut syövät jotain, mitä en saa. Synttäreille otan joskus omat eväät, hän kertoi.  

Äiti Sari Latvalan mukaan yleensä kaikkialta löytyy jotain gluteenitonta myös lapsen makuun. Ainoastaan laskettelukeskuksissa on joskus myyty keliaakikolle ei-oota.  

− Omassa kunnassamme meillä on luottoravintola. He tuntevat Ennin ja tuovat hänelle buffetin ruokia suoraan keittiöstä. Se on hyvää palvelua, Sari Latvala kiitti. 

 

Enni (vas.) ja Ellen Latvala pääsivät heti maistelemaan messuilla tarjottuja herkkuja.

 

Keliakianuoret jakavat vertaistukea  

Keliakianuorten osastolla oli mahdollisuus laukoa salibandypalloa pieneen koriin. Palkinnoksi osumasta sai essun tai tuoteselosteiden lukemisessa helpottavan pankkikortinkokoisen suurennuslasin.  

Osastolla keskusteltiin muun muassa joillekin nuorille murrosiässä tulevasta kokeilunhalusta. Joskus vaikka berliininmunkki voi houkutella niin paljon, että kiusaus kasvaa liian suureksi.  

− Siitä tuli syyllinen ja fyysisesti huono olo, joten ei kannattanut, yksi nuorista kertoi.  

Jenni Salolla todettiin ensin diabetes ja sitten keliakia. Diagnooseista on nyt kahdeksan vuotta. 

− Lapsena minulla oli joskus omat keksit mukana synttäreillä. Nykyään on aina jotain, mitä voin syödä, vaikka viinirypäleitä. Suhtautumiseni keliakiaan on aika neutraali - siinähän se menee mukana. Ystävät ymmärtävät ja pitävät huolta, että menemme ravintolaan, josta minäkin saan ruokaa.  

Keliakianuoret järjestävät tapahtumia muutaman kerran vuodessa eri puolilla Suomea.  

− Tämä on ainoa nuorten porukka, joka täysin ymmärtää, mitä keliakia tarkoittaa arjessa. Tapaamisissa jaamme vertaistukea, maistelemme uutuustuotteita ja harrastamme erilaisia urheilulajeja, Laura Laakso kertoi.  

− Monet keliaakikkonuoret eivät tiedä toiminnastamme. Toivomme, että Keliakialiittoon kuuluvat vanhemmat kertoisivat meistä nuorille, Keliakianuorten puheenjohtaja Marja Jeskanen kannusti. 

Keliakianuorten toimikunta toivoo lisää nuoria mukaan toimintaan. Kuvassa Sanna-Mari Kaarto (vas.), Jenni Salo, Marja Jeskanen, Taru Niemi ja Laura Laakso.

Berliininmunkkeja hakemassa 

Lahtelainen Kari Pellinen kertoi olevansa tuore keliakiayhdistyksen jäsen. Diagnoosin saamisesta hänellä sen sijaan oli jo 15 vuotta.  

− Liityin nyt, kun jäin eläkkeelle ja on enemmän aikaa. Tänne messuille tulin Päijät-Hämeen keliakiayhdistyksen matkalla, kun oli niin edullinen matka.  

Pellinen ehti lauantaipäivän aikana kiertää myös Kevätmessuilla, vaikka tärkein asia löytyikin Lautasella 2019 -messujen puolelta.  

− Tulin ostamaan täältä berliininmunkkeja. Vielä enemmän olisin toivonut gluteenittomia makeisia, kuten lakuja.  

Ammattilaisille keliakiatietoutta 

Ruokapalveluvastaava Tiina Jauhiainen ja ravitsemustyöntekijä Elina Remes osallistuivat Keliakialiiton Gluteenittomuus ammattikeittiössä -koulutukseen perjantaina. Hartolasta tullut kaksikko oli kiinnostunut kuulemaan uutta tietoa gluteenittomuuteen liittyvästä lainsäädännöstä sekä käytännöistä.  

− Peruskoulussa, jossa työskentelen, on nyt ensimmäistä kertaa vuosiin keliaakikko. Heitä on nyt kaksi ensimmäisellä luokalla. Tilanne on nyt taas uusi, joten oli kiva tulla päivittämään osaamista, kertoi Jauhiainen.  

Koulutuksessa jaettiin perustietoutta keliakiasta ja gluteenittomuudesta sekä muun muassa gluteenittomuuteen johtavista syistä. Syynä voi olla keliakian lisäksi muun muassa allergiat, gluteeniherkkyys, ärtyvä suoli tai muut sairaudet, kuten nivelreuma.  

− Joka kolmannella suomalaisella on alttius sairastua keliakiaan. Kuka sairastuu ja miksi, sitä ei tiedetä, ravitsemusterapeutti Sanna Arnala kertoi koulutuksessa 50 ammattilaiselle.  

Tiina Jauhiaisen ja Elina Remeksen asiakkaina on päiväkodin ja koulun keliaakikkolapsia. Kaksikko haki koulutuksesta uusinta tietoa lainsäädännöstä ja käytännöistä. 

Luentoja ja tietoiskuja gluteenittomuudesta 

Kaksipäiväisten messujen ohjelmassa oli luentoja ja tietoiskuja keliakiasta, gluteenittomuudesta ja muista erityisruokavalioista.  

Lauantain Erityisruokavalioasiakas ravintolassa – haaste vai mahdollisuus -paneelissa oli keskustelemassa kokemusasiantuntijoita ja yrittäjiä. Keliakialiitosta oli mukana tuoteasiantuntija Marjo Jokinen

Keliakialiiton luentojen ja tietoiskujen aiheina olivat muun muassa Keliakialiiton tunnustusten jako, gluteenittoman ruokavalion tarkkuus, gluteeniton matkailu, keliakian lääkehoito, keliakia ja liitännäissairaudet, vehnätärkkelys, keliakiakorvaus, gluteenittomat asiakkaat ravintolassa sekä kuitujen saanti.  

Keliakialiiton osastolla vierailivat muun muassa Keliakialiiton puheenjohtaja Sari Tanus, professori, erikoislääkäri Markku Mäki, Keliakialiiton sosiaaliturva-asiantuntija Minna Halve ja lääketieteen tohtori Pilvi Laurikka

− Kerro ravintolassa, millä tarkkuudella tarvitset gluteenittoman annoksen. Pyydä viemään keittiöön tieto, jos sinulla on keliakia tai vakava allergia, jolloin tarvitaan ehdottoman tarkka gluteeniton annos, restonomi, ammatinopettaja Eija Lindberg Keliakialiitosta painotti esityksessään.  

− Kiitä hyvästä palvelusta, ja jos virhe tapahtuu, selvitä sitä ravintolan kanssa ja vie tarvittaessa asia eteenpäin terveystarkastajalle, hän muistutti.  

32 000 kävijää Messukeskuksessa 

Samaan aikaan Kevätmessujen kanssa järjestetyt messut keräsivät suuren joukon vieraita. Lautasella 2019 -messuille osti lipun 4000 kävijää. Lisäksi messuilla poikkesi kävijöitä Kevätmessuilta, joten kokonaiskävijämäärä on erityisesti Lautasella 2019 -messuille lipun ostaneita suurempi. Tapahtumissa vieraili kahden päivän aikana yhteensä 32 000 kävijää. 

Lautasella 2019 -messut järjestivät Messukeskus ja Keliakialiitto. Yhteistyökumppaneina toimivat Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry, Crohn ja Colitis ry, Elävä raakaravinto ry, Suomen Diabetesliitto ry ja Vegaaniliitto ry.

Lue myös

Keliakiakorvaus puhututti Lautasella 2019 -messuilla

Vuoden 2018 Gluteeniton yritys on Gluteeniton leipomo ILONA

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.